Kangasala

Reilun 30 000 asukaan Kangasala on kasvanut kaupunkimittakaavaan sekä kooltaan että toimintatavoiltaan. Vuoden 2018 alussa kaupunki-nimityksen käyttöön ottanut Kangasala on kehittymässä rohkeasti uudenlaiseksi tulevaisuuden kaupungiksi. Kangasala sijaitsee vetovoimaisella Tampereen kaupunkiseudulla ja on muuttovoittokunta.

Oksalle ylimmälle kurkottava Kangasala on laadukas kulttuuri- ja vapaa-aikakaupunki. Harjut, vesistöt ja kulttuurimaisemat ovat jatkossakin Kangasalan vetovoimatekijöitä, tervetuloa suunnistajat nauttimaan niistä kanssamme!

Tampereelta vain soutumatkan päässä sijaitseva Kangasala ihastuttaa eloisuudellaan kesästä talveen.

Kuvankauniista harjuista ja näkötorneista tunnettu kesäpäivän kunta tarjoaa vierailleen runsaasti kulttuuria, vauhdikkaita elämysseikkailuita sekä läpileikkauksen suomalaiseen luontoon. Kangasala on jo 150 vuoden ajan ollut paikka, jossa ihmiset viihtyy ja jossa kansanperinne sekä kulttuuri kohtaavat. Suosittu mökkikunta on muuttunut monen kodiksi, eikä ihme – onhan täällä hyvä olla!

Kangasalla nautitaan puhtaan luonnon rauhasta, mutta samalla kangasalalaiset seuraavat aikaansa. Toimivien kulkuyhteyksien äärellä sijaitsevaan kuntaan on kehittynyt vilkas liike- ja kulttuurielämä.  Kangasalla kuunnellaan herkällä korvalla niin yrittäjiä kuin asukkaitakin. Osallisuus ja yhdessä tekeminen ovat tärkeitä arvoja. Haluamme aidosti palvella ja tehdä niin arjesta kuin lomastakin sujuvaa. Myös keskustan alue uudistuu ja sinne rakentuu mm. hotelli ja pysäköintitalo matkailijoita palvelemaan.

Matkailijat

Kangasalan runsas kulttuuritarjonta on parasta kokea Kangasala-talon, Art Villa Armaan ja Taidetallin kaltaisissa taidetaloissa. Museot, käsityömyymälät sekä kulttuuritapahtumat ja konsertit jättävät takuuvarman jäljen sydämeen.

Arkkitehtonisesti merkittävä Kangasala-talo muodostaa yhdessä pääkirjaston kanssa Kangasalan kulttuurikorttelin. Kangasala-talon kolmen toimintavuoden aikana kulttuurikorttelissa on ehditty järjestää monia yhteisiä tapahtumia. Kangasalan kulttuurikortteli kutsuu matkailijat nauttimaan monipuolisista elämyksistä!

Käsitöitä, myyjäisiä, putiikkeja. Kangasalla voit tehdä ostoksia hyvällä omallatunnolla, sillä alueelta löytyy paljon paikallisia pienyrittäjiä heidän tekemiä kotimaisia tuotteita niin sisustukseen kuin lahjaksikin – kotiin ja kavereille. Monesta paikasta saa varmasti kaupan päälle kultaiset vinkit käsityöharrastuksen aloittamiseen.

Lähiruokaa, maatiloja, puutarhoja. Kangasala tarjoaa runsaasti puhtaista ja kotimaisista raaka-aineista lähtöisin olevia ruokia mukaan vietäväksi vähittäiskaupoista ja tilamyymälöistä. Kangasalan torilla on ostajan markkinat koko kesän, sillä makoisat mansikat ja uudet perunat löytävät tiensä moniin koteihin sieltä.

Maatilasta lepokotiin ja hotellista mummonmökkiin – Kangasalta löytyy koko perheelle taatusti mieltä lämmittävä ja silmiä lepuuttava yöpaikka. Riippuen päiväsi kulusta ja mielesi tilasta, on Kangasalla mahdollista heittäytyä esimerkiksi ruhtinaaksi ja yöpyä romantiikkaa huokuvassa Lintulan kartanossa. Vai miltä kuulostaisi yöunet lammastilalla tai järvenrannalla?

Lisäksi Kangasala tarjoaa mahtavan kattauksen autoilun ja tieliikenteen historiasta kiinnostuneille. Sekä Vehoniemi, että Mobilia ovat suosittuja kohteita, joissa aika kuluu koko perheellä lentäen.

Oli jalassa sitten monot tai sandaalit, Kangasalla kelpaa astella. Jykevän harjujonon molemmin puolin ihastuttava, luontorikas alue tarjoaa runsaasti hämäläistä viljelysmaisemaa ja kaunista metsäseutua tutkittavaksi.

Linkit:

Kangasalan matkailuesite 2019

Kangasalan matkailusivusto