Venloihin kotiseudulle

Outi, Tuija, Sannamari ja Heini Lankia Vehmersalmella kultaisella 90-luvulla.

Outi, Tuija, Sannamari ja Heini Lankia Vehmersalmella kultaisella 90-luvulla.

Kuopio-Jukolaan saapuu paljon suku- ja perhejoukkueita. Yksi niistä on Lankian tyttönelikko.

– Kun Vehmersalmi valittiin Jukolan 2014 pitopaikaksi, lyötiin saman tien lukkoon joukkue Venlojen viestiin, Outi Lankia sanoo.

Lankiat–joukkueessa juoksevat Outi, Tuija, Heini ja Sannamari Lankia, kolme siskosta ja serkku. Siskokset ovat kotoisin Vehmersalmelta, lapsuusvuodet kuluivat vain muutaman kilometrin päässä Kuopio-Jukolan kilpailualueelta.

– Tuntuu jännittävälle ja uskomattomalle, että entiseen 2500 asukkaan kuntaan suuntaa kymmeniätuhansia ihmisiä. Tulossa on varmasti ainutlaatuinen ja mieletön kokemus.

Heinillä ja Sannamarilla on kokemusta Venlojen viestistä, Tuijalle ja Outille kerta on ensimmäinen. Outi, Tuija ja Heini aloittivat suunnistusharrastuksen Vehmersalmen Vesassa, Sannamari Tampereen Pyrinnössä. Nykyiset kodit ovat eri paikkakunnilla Etelä-Suomessa.

– Saa nähdä jatkuuko Lankiat-joukkueen matka kesällä 2015, mutta elämyksiä ja yhdessäolon hauskuutta on luvassa pian Vehmersalmella, Outi iloitsee.

Outi, Tuija, Sannamari ja Heini Lankia valmiina Venlojen viestiin Kuopio-Jukolassa 2014.

Outi, Tuija, Sannamari ja Heini Lankia valmiina Venlojen viestiin Kuopio-Jukolassa 2014.

« Takaisin

Taustayhteisöt

Pääyhteistyökumppani

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Osuusisännät

Osuusisännät

Osuusisännät

Osuusisännät

Osuusisännät Venlojen-viesti

Osuusisännät Jukolan-viesti