Petter Thoresen yhä mukana

Petter Thoresen

Petter Thoresen Jämsä-Jukolassa. Kuva Petteri Kähäri.

Kuopio-Jukolaan saapuu nykyisiä ja menneiden vuosien suunnistushuippuja ympäri maailmaa. Yksi heistä on moninkertainen MM-mitalisti, Jukolan viestin ja Tiomilan voittaja norjalainen Petter Thoresen, joka ei ole edes varma, montako kertaa on osallistunut Jukolaan. Ensimmäinen kerta 1986 on hyvin muistissa.

– Juoksin juniorina Bækkelagetin joukkueessa sen ajan tähtien kuten Brit Voldenin, Øyvind Thonin and Egil Johansenin kanssa, Thoresen muistelee.

– En tehnyt heihin kovin suurta vaikutusta, koska lujaa juoksemisen lisäksi missioni oli pitää hauskaa. Myöhästyin paluumatkalla bussista, sain onneksi kyydin Helsinkiin, mutta lentokoneen ainoat vapaat paikat olivat business-luokassa. Hyvät naurut sain, mutta kyllä se kannatti!

Thoresen laskeskelee voittaneensa Jukolassa juoksijana viisi kertaa, valmentajana kerran. Ensimmäinen tuli Bækkelaget-joukkueessa, loput jo legendaarisessa Haldenissa. Menestys huippujoukkueessa parhaiden ystävien kanssa ja huikeat ankkuriosuudet ovat ikimuistoisia, silti monet hauskat sattumukset ovat pysyneet mielessä.

– Viimeinen ykkössija tuli 2003 Sulkavalla, jossa Øystein Kristiansen saapui edelliseltä osuudelta kirkkaasti kärjessä, mutta paljon aikaisemmin kuin odotin. Olin vielä vessassa täysissä pukeissa, kun tajusin, että Øystein oli tulossa vaihtoalueelle. Ryntäsin sinne riisuen samalla. Vaihdossa tajusin, että olin ainoa, jolla ei ollut otsalamppua! Lähdin yksin kärjessä ja pelkäsin, näenkö edes lukea karttaa synkimmissä metsissä, se olisi ollut katastrofi! Onneksi se kuitenkin onnistui.

Thoresenille Jukolan viesti on suunnistusmaailman suurin yksittäinen tapahtuma.

– Olen todella kiitollinen niille lukemattomille ihmisille, jotka ovat tehneet Jukolan mahdolliseksi vuosien aikana, mahtava homma! Olette antaneet niin paljon hyviä ja hauskoja hetkiä, tutustuttaneet niin moniin upeisiin ihmisiin, Thoresen kiittelee.
Kuopio-Jukolassa tavoitteet eivät ole tiukat.

– Joukkueemme Enga on joukko vanhoja partoja pitämässä hauskaa. Sen lisäksi, että aiomme selvitä hengissä sijoille 2-300, tavoitteena on lyödä Ølklubben, toinen vastaava porukka.

– Juoksen ensimmäisen osuuden, toivottavasti selviän lähdöstä joutumatta ovimatoksi, Thoresen naurahtaa.

– Tietysti pitää jättää Ølklubben taakse saman tien! Me kaksi joukkuetta tapaamme Helsingissä sunnuntaina yhteisessä illanvietossa.

Tänä vuonna Thoresenilla ei pitkästä aikaa ole suoria velvollisuuksia suunnistajana, valmentajana tai lajin liitoissa, mutta yhtenä Nonamen perustajana se työllistää.

– Suunnistus on yhä minun lajini ja saan siitä paljon iloa. Juoksen kesällä Jukolan ja ehkä pari muuta kisaa. Suunnistus ei kiinnosta lapsiani, mutta he ovat onneksi muutoin aktiivisia ulkoilmaihmisiä, harrastamme laskettelua ja koskenlaskua kajakeilla.

– Elän hyville hetkille, Jukola on aina ollut yksi niistä upeimmista, Thoresen sanoo.

« Takaisin

Taustayhteisöt

Pääyhteistyökumppani

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Osuusisännät

Osuusisännät

Osuusisännät

Osuusisännät

Osuusisännät Venlojen-viesti

Osuusisännät Jukolan-viesti