Mutta mikä on karsina

Venlojen ensikertalainen Annika Jalli on täysin hullaantunut lajiin.

Venlojen ensikertalainen Annika Jalli on täysin hullaantunut lajiin.

…ja 17 muuta kysymystä ensikertalaiselta.

Vuosi sitten Annika Jalli tuijotti lumoutuneena Jukola-lähetystä televisiosta ja päätti: tuolla olen ensi vuonna. Annikan miehestä tuli suunnistaja ystävän ilmoitettua miehen mukaan Valio-Jukolaan harrastajajoukkueeseen lupaa kysymättä. Annika pyristeli pitkään suunnistuskärpästä vastaan, väittäen etteivät hänen löysät nilkkansa kestä metsässä juoksua. Lopulta oma mies vei Annikan kenkäkauppaan ja nyt korkeavartisilla kengillä juokseva Venlojen ensikertalainen on täysin hullaantunut lajiin.

Jukolaan osallistuu vuosittain satoja ensikertalaisia. Viralliset kisaohjeet ovat kokeneiden kisakettujen kirjoittamat, joten kysyimmekin Annikalta, mitä ensimmäistä kertaa Jukola-reppua pakkaava oikeasti pohtii.

1. Materiaalin noutolappumme ei saapunut ajoissa. Mitä teemme?

Mikäli noutajalla ei ole em. korttia, aineisto luovutetaan henkilötietoja ja kuittausta vastaan.

2. Tarvitsenko rastimääritteille oman kotelon?

Et tarvitse. Rastinmääritteet on painettu karttaan. Rastitunnus (koodi) on myös rastinumeron vieressä.

3. Onko kartta muovikotelossa vai tarvitsenko oman kotelon?

Et tarvitse. Kartat ovat muovikotelossa.

4. Miten osaan kulkea oikeaa reittiä vaihtoalueella ja tehdä oikeat asiat oikeassa paikassa? Metsässä osaan tehdä reittisuunnitelman, mutta tämä osa hermostuttaa, kun en pysty suunnittelemaan etukäteen.

Kannattaa napata joku Jukola-konkari mukaan ja käydä yhdessä katsomassa vaihto- ja maalialue. Hetken aluetta tutkailtua reitti selviää aivan varmasti. Alla karkea kartta alueesta sekä tärkeimmät kohdat tehtäväjärjestyksessä.
AnnikaJallivaihtoontulo

5. Viimeiseltä rastilta on viitoitus maaliin, mutta viitoituksen varrelta pitäisi löytää ohjeen mukaan karsina. Mikä on karsina? Miten löydän oikean karsinan?

Karsina on kahden nauhan väliin jäävä kulkuväylä. Vaihtoon ja maaliin tulevat kilpailijat juoksevat viimeiseltä rastilta viitoitusta seuraten ylikulkusillan jälkeen osuuksittain omiin vaihto- tai maalikarsinoihin. Karsinoiden yläpuolella on iso numero, joka kertoo minkä osuuden karsina on kyseessä. Karsinoista ja niiden numeroista löytyy kuva mm viime vuoden Jukolasta Kaisu Ojansivun kuvapankista. Eli jos juokset esimerkiksi toista osuutta, valitse karsina, jonka päällä on numero 2.

6. Voinko ottaa takin mukaan vaihtoalueelle? Voinko antaa takin huoltajalleni vaihtoalueelta?

Voit ottaa. Huoltajat ja valmentajat eivät kuitenkaan pääse mukaan lähtö-, vaihto- tai maalialueelle. Näiden alueiden vieressä on yleisölle varattuja alueita, joilta käsin voi huoltaa juoksijaa – ojentaa vaikkapa takin alueen aidan yli.

7. Mikä on emit-tarkistusliuska? Miten se kiinnitetään? Entä, jos hukkaan liuskan?

Tarkistusliuska on pieni pahvinen lappu, johon jää jälki, kun asetat emitin rastilla olevaan hahloon aivan kuten normaalistikin leimatessa. Jälki todistaa rastilla käynnin silloinkin, jos sähköisessä järjestelmässä on virhe. Joukkuemateriaali sisältää jokaiselle kilpailijalle Emit- tarkistusliuskan, joka on kiinnitettävä Emit-korttiin. Kilpailijan tulee merkitä tarkistusliuskaan lyhenne J eli Jukola tai V eli Venlat sekä joukkueen numero ja osuus. Liuska kannattaa kiinnittää pienellä ohuella teipinpalalla emittiin. Todennäköisyys siihen, että sähköinen järjestelmä ei toimi on hyvin pieni. Sen varalta ettei järjestelmä jostain syystä toimisi, kannattaa kuitenkin pitää huoli, että pahvinen tarkistusliuska kulkee mukana.

8. Mistä saan joukkueeni kartat kisan jälkeen?

Palautuskartat saa karttojenpalautuskorttia vastaan infosta sunnuntaina klo 9.20 tai heti yhteislähdön jälkeen.

9. Voiko samaa emitiä käyttää sekä Venloissa että Jukolassa?

Joukkueella on oltava vähintään kolme Emit-korttia. Samaa korttia voi käyttää sekä Venlojen että Jukolan-viestissä. Samaa korttia ei saa käyttää peräkkäisillä osuuksilla eikä eri joukkueissa samassa viestissä

10. Milloin on yhteislähtö? Entä mistä tiedän onko yhteislähtö ollut, kun tulen vaihtoon?

Venlojen yhteislähtö on klo 18.45 ja Jukolan klo 9.00. Jos saavut vaihtoon, kun yhteislähtöön on aikaa alle 15 minuuttia, tai se on jo tapahtunut sinut, ohjataan suoraan leimojentarkastukseen, ei kartoille. Tästä ei tarvitse itse juostessa huolehtia.

11. Majoitumme lähimökillä ja ajattelimme ajaa Jukola-viikonlopun aikana välillä mökille lepäämään. Maksammeko aina uudelleen parkkimaksun?

Riittää kun parkkimaksun maksaa kerran, mutta alueelta poistuminen ja sinne palaaminen on voi olla todella hidasta ja pahimmillaan kiertoa voi mökille kuin mökille tulla 80 km, olipa se kuinka lähellä tahansa.

12. Saako kilpailussa pitää ranteessa pulssimittaria, jossa on GPS-toiminto?

Ilman karttanäyttöä olevan tallentavan GPS-laitteen käyttö on sallittu. Laitteeseen tallennettua tietoa ei saa käyttää kilpailusuorituksen edistämiseksi. Oman kännykän saa turvallisuussyistä ottaa mukaan, mutta sen tulee olla suljettuna vaihtoalueella ja kilpailusuorituksen aikana, ja sitä saa käyttää ainoastaan hätätapauksessa.

13. Mitä teen, jos leimaan väärällä rastilla?

Väärällä rastilla leimaaminen ei haittaa, jos leimaat kuitenkin kaikilla oman ratasi rasteilla oikeassa järjestyksessä.

14. Jos vietän koko viikonlopun kilpailukeskuksessa, tarvitsenko mukaan kaikki eväät? Saako kilpailukeskuksesta lämmintä ruokaa?

Et välttämättä tarvitse. Ravintoloista voi ostaa lämmintä ruokaa. Kilpailukeskuksessa on ravintoloiden lisäksi kahviloita, grillejä sekä jäätelöpisteitä. Ruuhkaisina aikoina ravintolaan voi olla jopa jono.

15. Tarvitsenko numerolappuuni omat hakaneulat?

Kyllä. Joukkuemateriaali ei sisällä kilpailunumeroiden hakaneuloja. Hakaneuloja on myytävänä Infossa hintaan 3€/30kpl.

16. Kuinka monta juomarastia metsässä on? Tarvitsenko mukaan oman juoman? Ovatko juomarastit kaukana reitiltäni? Joudunko muuttamaan reitinvalintaani juomarastille osuakseni?

Juomarasteja on noin 4 – 5 km:n välein. Rasteilla on vettä ja urheilujuomaa. Juomarastit eivät ole aivan rasteilla vaan rastiväleillä. Juomarastit ovat sijoitettu niin, ettet joudu muuttamaan reitinvalintaasi lähteäksesi juomarastille, vaan ne osuvat luontevien reitinvalintojen varrelle. Sujuvasti suunnistaen pärjäät ilman juomaa. Jos keli on helteinen ja tiedät eteneväsi hyvin maltillista vauhtia, voi pieni varajuomapullo olla hyvä idea.

17. Mitä teen, jos loukkaan metsässä itseni? Entä jos jään auttamaan toista juoksijaa?

Jos pystyt liikkumaan, katso missä lähin maastoensiapupiste tai juomarasti on ja hakeudu sinne. Jos et pysty liikkumaan, pysäytä kanssakilpailijasi ja pyydä häntä hakemaan apua paikalle. Älä lähde tämän jälkeen enää liikkeelle, auttajat eivät löydä sinua.Entä jos jään auttamaan toista juoksijaa? Suunnistuksen lajisäännöt velvoittavat jokaisen auttamaan kanssakilpailijaa. Selvitä ensin pystyykö loukkaantunut liikkumaan, tarvittaessa avusta hänet lähimpään maastoensiapupisteeseen tai juomarastille. Jos hän ei pysty liikkumaan, vie tarkka paikkatieto lähimpään pisteeseen ja opasta auttajat paikalle. Jos potilas on tajuton tai vakavasti loukkaantunut, hälytä ympäriltä muita juoksijoita avuksi. Yksi lähtee hälyttämään apua ja muut auttavat loukkaantunutta parhaansa mukaan niillä ensiaputaidoilla, joita heillä on. Harvemmin onneksi mitään vakavaa sattuu, joten metsään voi lähteä turvallisin mielin.

Annikalla on onnekseen työkaverina lukuisia Jukoloita kolunnut konkari. Joukkuepaikan varmistuttua lounastauot ovatkin olleet iloisen suunnistuspulinan täyteisiä ja moni kysymys on saanut vastauksen. Moniin kysymyksiin vastaus on löytynyt myös Kaukametsäläisten oppaasta, jota Annika suosittelee kaikille ensikertalaisille:

http://cdn.jukola.com/wp-content/uploads/2013/03/jukola-ohjeita-ja-neuvoja-osallistujalle-2013.pdf

« Takaisin

Taustayhteisöt

Pääyhteistyökumppani

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Osuusisännät

Osuusisännät

Osuusisännät

Osuusisännät

Osuusisännät Venlojen-viesti

Osuusisännät Jukolan-viesti