Venlojen viestin kolmoisvoitto Ruotsiin

Venlojen voittajajoukkue Domnarvets GoIF saapuu maaliin. KUVA Risto Raunio.

Venlojen voittajajoukkue Domnarvets GoIF saapuu maaliin. Kuva: Risto Raunio.

Venlojen viestin kolme kärkisijaa meni Ruotsiin. Voittaja oli Domnarvets GoIF, Alfta-Ösa OK otti kakkossijan ja kolmanneksi suunnisti Järla. Neljänneksi sijoittunut SK Pohjantähti oli paras suomalainen seura.
Domnarvets GoIF voitti runsas kuukausi sitten Tiomilan naisten viestin, joten sen voitto Jukolassa ei ollut suuri yllätys. Ankkurina juossut Ruotsin maajoukkuenainen Emma Johansson teki varmaa työtä ja piti uhkaajat kaukana takanaan.
– Olen tietysti hyvin iloinen voitosta. En pitänyt voittoa varmana enkä tiennyt maastossa tilannetta ennen kuin lähellä maalia, Johansson kertoi.
Myös kolmannen osuuden suunnistaja Lena Eliasson sanoi, että joukkue ei pitänyt voittoa etukäteen mitenkään selvänä.
– Moni varmaan piti meitä suosikkina Tiomilan voiton jälkeen, mutta me kunnioitamme vastustajia ja tiesimme, että mukana on monia kovia kilpailijoita, Eliasson sanoi.

Parhaan suomalaisjoukkueen SK Pohjantähden ankkuri Sofia Haajanen ei ollut lopulta pettynyt neljänteen sijaan. Hän kertoi, että muita ankkureita ei radan alkupuolella juuri näkynyt. Tampereen Pyrinnön ankkurin Saila Kinnin hän näki muutaman kerran, mutta vasta radan loppupuolella hän huomasi, että ruotsalaisjoukkueiden viestinviejät eivät enää olleet kovin kaukana.
– Kyllähän se siinä maalisuoralla mielessä kävi että pihkura, taas ollaan samalla suoralla mitalistien kanssa mutta neljänneksi jäädään. On tämä silti meille hurjan hyvä suoritus.
– Upeaa suunnistaa Jukolassa, täällä ratamestarit aina onnistuu. Loistava rata jälleen.

« Takaisin

Osuusisännät

Osuusisännät

Pääyhteistyökumppani

Isäntäkaupungit

Taustayhteisöt

Yhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit