Centrum valmistautuu Jukolan viestiin hauskaa pitäen

Majoitusteltta-alueella ruotsalaisen Centrum-seuran jäsenet valmistautuvat illan Jukolan viesti . Marie, Matias ja Henrik ovat matkanneet aamulla Tukholmasta Suomeen ja ovat ehtineet vasta tutustumaan harjoistusmaastojen karttoihin.

– Tämä on tosi hieno kisa. Se on aika erityinen kokemus, kun metsässä juoksee niin monta ihmistä samaan aikaan, 3. kertaa Jukolaan osallistuva Henrik vastaa kysyttäessä, miksi he osallistuvat tähän kisaan. Matiakselle kisa on jo 7. Jukola ja Marielle ensimmäinen. He kaikki kolme juoksevat Centrumin riveissä, mutta eri joukkueissa. 

– Meiltä on kaksi joukkuetta Venloissa ja kolme Jukolassa, yhteensä noin 30 henkilöä, Matias kertoo.
Suunnistajat ovat valmistautuneet kisaan pitämällä hauskaa, juoksemalla ja suunnistamalla.

– Tavoitteenamme on pitää hauskaa ja parantaa viime vuoden tulostamme. Paras sijoituksemme on ollut kai 151. sija, Matias muistelee.

Marie, Matias ja Henrik yöpyvät valmiiksi pystytetyissä armeijan teltoissa Lukkarilan teltta-alueella. Majoitustaan he pitävät erittäin mukavana, varsinkin tällä säällä.

Teksti & Kuvat: Seela Sorvari