Talouspäällikölle Jukolan Viesti on kuin yritysprojekti

Jukolan ja Venlojen viestin 2018 talouspäällikkö Sari Virolainen on yksi niistä Lahti–Hollola Jukolan vapaaehtoisista jotka tekevät suurimman työnsä ennen ja jälkeen tapahtuman.

– Budjetointi, osto- ja myyntireskontra, kirjanpito, palkanlaskenta, luettelee tilitoimistoyrittäjänä toimiva Virolainen tehtäviään.

Samaa pestiä vuoden 2013 Jämsä-Jukolassa hoitanut Virolainen tietää, että suurtapahtuman ja yritysmaailman taloudenpidossa ei ole suurta eroa.

– Jukola alkaa tapahtumana olla yritysten projektien kokoluokkaa. On myös huomattu, että riskinhallinta on olennainen osa tapahtumaa.

Kaikkea ei talouspäällikkökään tee itse vaan talkoolaisia tarvitaan erityisesti tapahtuman ajaksi.

– Kilpailupäivien rahahuoltoon ja kassapalveluihin tarvitaan omat henkilönsä ja kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä minuun.

Jämsässä tilitoimistoyrittäjänä toimiva Virolainen kertoo, ettei ole suunnistanut numerolappu rinnassa kuin kerran FIN5:llä.

– Olen iltarastisuunnistaja ja harrastanut suunnistusta jo 25 vuotta.

Juha Reinikainen