Kisaisäntä Sami Jauhojärvi – Hyvä peesi ei haittaisi

Lahti-Hollola Jukolan kisaisäntäparina toimii urheiluväelle varsin tuttu ja menestyksekäs parivaljakko. 

– On hienoa olla yksi lähes 2000 vapaaehtoisesta Jukolan viestin järjestäjästä. Tämä on sellaista rakkaudesta lajiin -työtä, jossa haluaa ehdottomasti olla mukana, kun oma seura tapahtuman järjestää. Monet talkoolaiset tekevät ihan uskomattomasti satoja tunteja työtä onnistuneen Jukolan viestin eteen, kisaemäntä Minna Kauppi kertoo.

Lahden Suunnistajia edustava Minna Kauppi ei tänä vuonna voi osallistua Venlojen viestiin, mutta hän on koejuossut ratoja ja tietää niiden haasteet.

– Eilen kävin viimeisen kerran kiertämässä Venlojen viestin rasteja ja tein ihan tyhmiä pummeja. Ajatus täytyy olla mukana, sillä haastetta riittää, mutta kun tekee rauhassa sen mitä osaa niin kyllä ne rastit ihan jokainen löytää, Kauppi kannustaa.

– Ruotsalaiset tulevat olemaan kovia mutta kyllä kotimaisilla tähdillä on Hälvälän supikoissa pieni kotikenttäetu. Venlojen viestissä SK Pohjantähti on vahvin ennakkosuosikkini. Ruotsalaisista Stora Tuna tai Järla ovat varmasti mukana kärkikamppailussa. Miehissä IFK Göteborgin kanssa kilpailevat Jukolan viestin voitosta tiukasti ainakin KooVee sekä Halden, Minna Kauppi veikkaa.

Kisaisäntä Sami Jauhojärvi pääsee nauttimaan Jukolan viestistä sekä talkoolaisena että suunnistajana. Jauhojärvi starttaa Hälvälässä neljänteen Jukolan viestiinsä. Edessä on kolmas osuus Emit-joukkueessa.

– Olen valmistautunut 200% enemmän kuin viime vuonna. Kävin kerran suunnistamassa harjoitusmaastossa ja kerran iltarasteilla, viime vuonna en suunnistanut kertaakaan ennen Jukolaa. Kilpailumaaston liepeillä on myös tullut lenkkeiltyä sen verran, että käsitys maastotyypistä on ihan kohtuullinen. Rastit pitää kyllä ottaa tarkasti eikä hyvä peesikään haittaisi. Lähden matkaan sosiaalisin tavoittein ja oikeastaan ainoa tavoite on selvitä kunnialla maaliin, Jauhojärvi kaavailee tulevaa yöllistä suoritustaan.

– Jukolan viestin järjestäminen on valtava talkooponnistus, jossa on hieno olla mukana. Samalla on ollut mielenkiintoista nähdä miten valtava Jukolan kylä rakentuu tänne Hälvälään, Sami Jauhojärvi kertoo. Kisaisäntänä Jauhojärvi on huolehtinut mm. kilpailuviikonlopun säästä:

– Tilasin sellaisen helteisen kelin, joka hieman haastaisi juoksijoita. Valitettavasti en pysty vaikuttamaan kuin kotipaikkakuntani säähän, Jauhojärvi naurahtaa. Tulevien vuosien järjestäjien ei siis kannata olympiavoittajalta helteitä tilata.

Isäntäpari toivottaa kaikille Jukolan viestin suunnistajille, yleisölle ja talkoolaisille nautinnollista viikonloppua!

Teksti:Terhi Sillanpää-Reitti

Kuva: Kimmo Hirvonen