Pääsihteeri Tuula Tjäderin mielestä parasta talkootyössä on hyvä porukka

Lahti-Hollola Jukolan pääsihteeri Tuula Tjäderillä on kokemusta kilpailujen järjestämisestä, sillä hän on ollut muun muassa Lahden Suunnistajat -37:n vuosina 1991 ja 2000 järjestämillä Fin5 -suunnistusviikoilla ensin kilpailutoimiston päällikkönä ja jälkimmäisellä rastiviikolla pääsihteerinä sekä toimitsijana useissa Lahti-suunnistuksissa. Suunnistuksen pariin Tuula on tullut iltarastien kautta.

– Kun pojat olivat pieniä, halusin yhden illan viikossa vapaata. Huomasin lehdessä ilmoituksen iltarasteista ja päätin aloittaa suunnistusharrastuksen. Heti toisena suunnistuskesänäni minua sitten pyydettiinkin juoksemaan Jukolaan, Venlojen viestiin. Sen jälkeen tuli juostua 18 Venlojen viestiä.

Myöhemmin suunnistuksesta tuli myös Tuulan poikien harrastus. Tuula oli myös LS -37:n hallituksen jäsenenä ja toimistosihteerinä vuoden 2000 alkuun asti, jolloin hän lähti opettajan työstä eräopaskurssille ja töihin Muonioon. Nykyisin Tuula asuu Ruovedellä miehen ja koiran kanssa, mutta talkootyö suunnistuksen parissa vetää edelleen puoleensa.

– Suunnistus on antanut minulle paljon. OIen saanut paljon hyviä ystäviä suunnistuksen kautta. Talkooporukassa parasta on samanarvoisuus. Suunnistuksen parissa on myös lasten ollut hyvä kasvaa. Halusin mukaan Lahti-Hollola Jukolan järjestelyihin juuri hyvän talkooporukan ja -hengen takia.

Kokeneena pääsihteerinä Tuula osaa arvioida realistisesti tulevan työmäärän. Tähän mennessä pääsihteeri on vastannut muun muassa toimistovaliokunnan ja järjestelytoimikunnan kokoontumisista sekä Lahti-Hollola Jukolan toimintasuunnitelman kokoamisesta. Elo-syyskuusta 2017 alkaen töitä saa tehdä päätoimisesti.

– Kun Jukolan työtahti tiivistyy, niin muutan tilapäisesti Lahteen. Vielä kuitenkin ehdin nauttia vapaa-ajasta ulkoillen, mökkeillen ja käsitöitä tehden, vaikka Jukolaan liittyviä talkootöitä onkin jo jonkin verran.

Heidi Passila