10 000 suunnistajan raja rikkoutui – 1. ilmoittautumisporras sulkeutuu pian

Lahti-Hollola Jukolan ensimmäinen ilmoittautumisporras lähestyy ja tänään on mennyt rikki 10 000 suunnistajan raja. Tänään ja huomenna ilmoittautumisjärjestelmässä lienee aika pöhinä kun odotamme vielä noin 4000 – 5000 suunnistajan ilmoittautumista. Esimerkiksi Ruotsista on ilmoittautunut vasta 90 joukkuetta, kun odotettavissa on noin kolminkertainen määrä. Muutama tuhat suunnistajaa ilmoittautuu kevään kuluessa toukokuuhun mennessä.

Saa nähdä millä seuralla on kasassa suurin joukkuemäärä jo ensimmäisen portaan sulkeutuessa. Järjestelmässä näkyy juuri nyt osanottajamäärältään suurimpana Tampereen Pyrintö yhteensä 26 joukkueen voimin. Omalta alueeltamme orimattilalainen Rastivarsat johtaa tilastoa yhteensä 14 joukkueella. Pääkaupunkiseudun suurseurat eivät ole vielä liikkeellä koko voimallaan, joten edellä mainitut lukemat ylittynevät selvästi torstaihin mennessä.

Huomaattehan, että ilmoittautuminen on voimassa vasta kun maksut on suoritettu.

Ilmoittautuneet joukkueet virittelevät jo tunnelmiaan. Siitä esimerkkinä mm. OL Norskan videot:

Nimestään huolimatta sveitsiläinen OL Norska on ilmoittanut kaksi joukkuetta molempiin viesteihin. Joensuussa OL Norska sijoittui Venlojen vietissä hienosti kolmanneksi.

Mukaan on tähän mennessä ilmoittautunut ainakin yksi täysi veljessarja. Veljekset ovat ilmoittaneet juoksujärjestyksekseen Asko, Sami, Timo, Jorma, Harri, Leo ja Kimmo Koponen. Tervetuloa nauttimaan Jukolan hengestä!