Loukkaantuminen ja huippuaikoja: Tampereen Pyrinnön viesti käyntiin kaksijakoisesti

Ennakkosuosikki Tampereen Pyrinnön viesti ei lähtenyt hyvin käyntiin.

Aloittaja Otto Simosas loukkasi jalkansa jo osuuden alussa ja jäi kärkeen tasaisesti. Vaihdossa eroa oli peräti 17 minuuttia.

Toisella osuudella Elias Kuukka paikkasi minkä kerkisi ja kellotti nopeimman osuusajan.
– Oli kaksijakoiset fiilikset lähteä osuudelle. Mielessä pyöri, mitäköhän Otolle on sattunut. Vaikka tavoitteemme ovat korkealla, menee terveys tietysti edelle, Kuukka kertoi.

Simosasin etenemistä seuratessaan Kuukka ehti laittaa joukkueen valmentajan kanssa taktiikan uusiksi.
– Sovittiin, että nyt pari osuutta hyökätään aggressiivisesti ja sitten katsotaan, mikä on tilanne.

Nopeimmasta ajasta huolimatta Kuukka ei ollut suoritukseensa täysin tyytyväinen.
– Aika  helppoa oli. En tiedä tilanteesta, mutta toivottavasti seuraavilla osuuksilla on vaikeampaa, niin meillä on mahdollisuuksia nousta.

Kolmannelle osuudelle Kuukka lähetti ruotsalaistaituri Johan Runessonin. Runessonilla oli vilkku päällä ja sijaluku nousi 49:nnesta 31:nneksi. Aikaero karkumatkalla lähteneeseen IFK Göteborgiin oli kuitenkin 14 minuuttia.

Viimeisillä osuuksilla Pyrinnön viestiä vievät Anton Kuukka, Severi Kymäläinen, Aleksi Niemi ja Florian Howald.

Teksti: Outi Hytönen
Kuva: Harri Hytönen