Lahti-Hollola Jukola kesän tapahtumissa

Ensi vuoden Lahti-Hollola Jukolaa markkinoidaan juuri nyt monella kanavalla. Osallistujamarkkinointi on näkyvästi mukana tärkeimmissä kesän liikuntatapahtumissa.

Esittelypiste on ollut toiminnassa heinäkuun alussa MM-kisojen yhteydessä suunnistetuissa Viron suunnistusviikolla Tartossa, Ruotsissa Hallands 3-Dagar kilpailussa sekä tietenkin nuorten MM-kilpailuissa ja Fin5 -suunnistusviikolla Tampereella. Jukola-teltta oli keskeisellä paikalla ja niinpä ympäri maailmaa tulleet nuoret suunnistajat löysivät paikalle ja olivat kovasti kiinnostuneita Jukolasta. Heitä tuntui olevan tapahtumakansasta joka toinen.

Nyt parhaillaan on menossa Ruotsin suunnistusviikko, O-ringen Värmlannissa. Suunnistuskansaa on paljon – lähes 12.000 kilpailijaa ja ainakin saman verran muuta kansaa. Aamusta suunnistetaan ja kolmelta iltapäivällä nautiskellaan, shoppaillaan ja seurustellaan O-ringentorilla. Tunnelma on vahvasti hilpeä.

IMG_8152

Jukola-teltta on esillä torin paraatipaikalla. Järjestäjät ovat ylitsevuotavan avuliaita – kaikki järjestyy hetkessä. Ruotsalaiset tuntevat Jukolan ja arvostavat sitä. Esitteet tekevät kauppansa, Hälvälän vanha kartta teltan seinällä kiinnostaa kovasti ja kahdeksan kymmenestä lupaa tulla Lahti–Hollola Jukolaan. O-ringen huipentuu perjantain takaa-ajokilpailuun lähellä Arvikan kaupunkia.

Edellämainittujen kilpailujen takia Kainuun Rastiviikko on juuri alkamassa. Toivotamme menestystä perinteiselle viikolle osallistuville!

Samaan aikaan KRV:n kanssa Jukolamme haastaa osanottajia Saksassa. Saksan rastiviikko 5-Tage-Orientierungslauf järjestetään 24.–29.7. Uslarissa taitaa olla Sveitsin ja Ruotsin viikkoja tuntemattomattomampi, mutta kokoaa melkoisen määrän elämysmatkailijoita sekin.

Lippu liehumaan loppukesän tapahtumissa!

Paavo Nikkari