Kolmanneksi tullut MS Parma paras suomalaisjoukkue Venloissa

MS Parman naiset juoksivat kautta aikojen parhaan sijoituksensa Venlojen viestissä. Maasto oli nopeampaa kuin mitä he etukäteen ajattelivat.

Avausosuuden Anastasia Rudnaja kertoi tehneensä aivan pieniä virheitä, mutta riittävän hyvää työtä seuraavaa osuutta varten. – Pidin maastosta, se ei ole ehkä tyypillistä suomalaista maastoa, mutta kovin samanlaista kuin minun kotiseudullani.

Toisen osuuden Tiia Istolahti oli varautunut siihen, että kärjen tuntumassa voi päästä matkaan. – Ei tullut isompia virheitä, mutta varovaisesti piti mennä, ihan pari kävelyaskeltakin. Fyysisesti oli rankkaa, kuumuus kyllä tuntui, mutta sitä kivikkoa ei juuri ollut, mitä pelättiin, kertoi Istolahti.

Kolmososuuden Tuulia Viberg kertoi miettineensä eri strategioita osuutta varten. – Alussa oli nopeita kankaita ja siinä mentiin aika lujaa, mutta oli myös niitä haasteellisempia paikkoja joissa sai suunnistaa.

Ankkuriosuudella Maija Sianoja piti sijoituksen kolmantena. – Jollain tasolla olin kyllä tietoinen sijoituksesta, mutta kun puolivälissä tuli jonkin verran virheitä, alkoi hirvittää, että onkohan paljonkin joukkueita mennyt ohi. Tarkasti sai mennä. – Loppukirissä ei kyllä enää olisi irronnut, kaikki tuli käytettyä, Sianoja kertoi.

Teksti: Anne Rauhamäki
Kuva: Kimmo Hirvonen