Kilpailukeskuksen rakentaminen vauhtiin – kaikki halukkaat pääsevät mukaan talkoisiin

Jukolan kilpailukeskuksen rakentaminen alkoi toukokuussa Hälvälän vanhalla lentokentällä. Rakentamisesta ovat päävastuussa eri alojen ammattilaisten joukot, mutta talkoisiin pääsevät mukaan kaikki halukkaat. Rakentaminen toteutetaan kahdessa vuorossa, aamulla ja illalla, ja yhteen vuoroon tarvitaan aina noin 15 talkoolaista.

”Työvuorot tulevat viikoittain Lyytin kautta tarjolle kaikille, jotka ovat omissa tiedoissaan ilmoittaneet halukkuutensa osallistua Jukolan talkoisiin jo ennen kisaviikonloppua”, kertoo huolto- ja kenttävaliokunnan päällikkö Ismo Ojala.

Viime syksynä kilpailukeskukseen pystytettiin jo sähköpylväät ja merkattiin muun muassa eri toimintojen telttojen paikat. Tänä keväänä iso työ on esimerkiksi vaihto- ja maalialueen rakentaminen. Telttojen pystytys ei tänä vuonna sido työvoimaa, koska se on ulkoistettu virolaiselle telttatoimittaja UC Rentille.