Jukola-yön crème de la crème

Jukolan yöhön lähtevällä OK Kerman joukkueella on kovat piipussa. Joukkueessa on useita tämän hetken Suomen maajoukkuesuunnistajia sekä muiden muassa nuorten maailmanmestari. Tuollaisella kokoonpanollahan taistellaan helposti kärkisijoista?

Tilannetta tasoittaa aika lailla se, että joukkueen kaikki jäsenet ovat naisia. Lisäksi naisia, joilla on jo Venla-osuus takana lauantai-iltapäivältä.

– Tämä on ainakin minulla haave jo usean vuoden takaa, päästä juoksemaan Jukolan yötä, sanoo Kerman aloittaja, MM-sprinttiäkin Suomen paidassa suunnistanut Anna Närhi.

– Minulle kerta on jo toinen, sillä kerran olen pitkän yöosuuden käynyt vetäisemässä – ja aamukasteinen hämärä oli jotain maagista, ylistää ankkuri, muutaman vuoden takainen nuorten maailmanmestari Kirsi Nurmi.

”Normaalisti” molemmat naiset suunnistavat ruotsalaisessa IFK Göteborgissa, jonka joukkueessa he olivat ottamassa Venlojen viestissä sijaa 26. Muutkin OK Kerman nimet ovat varsin tuttuja ainakin kilpasuunnistusta aktiivisesti seuraaville: Johanna Hulkkonen, Miia Niittynen, Tiia Miettinen, Emmi Mähönen ja Tytti Kirvesmies sekä teamleaderinä Henna-Riikka Haikonen.

Joukkue oltiin vähällä saada kasaan jo viime vuoden Kuopio-Jukolaan, mutta yhteensattumien vuoksi se ei vielä onnistunut. Nyt Louna-Jukolassa ollaan mukana ja tavoite on päästä ankkuriosuudelle ennen uusintalähtöä.

– Halusin juuri avausosuuden. Ennen K-pistettä en edes yritä lukea karttaa. Vauhtia on pidettävä, sillä akussa on virtaa vain 1.45 tunniksi, ennakoi Närhi.

– Venloissa jo näin miten hienoa ja vaihtelevaa maastoa on luvassa! Eikä kilpasuunnistaja voi tavoitella kuin virheetöntä suoritusta, virnistää Nurmi.

Ja minkä eläimen logo koristaakaan OK Kerman joukkueasua? Lehmän, tietysti.

OK Kerman aloittaja Anna Närhi (vas.) ja ankkuri Kirsi Nurmi ovat valmiina lentoon Jukolan yössä. Kuva: Jukka Lämsä.

OK Kerman aloittaja Anna Närhi (vas.) ja ankkuri Kirsi Nurmi ovat valmiina lentoon Jukolan yössä. Kuva: Jukka Lämsä.

« Takaisin

Osuusisännät

Osuusisännät

Pääyhteistyökumppani

Isäntäkaupungit

Taustayhteisöt

Yhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit