Turun Metsänkävijät yön musta hevonen

Tumelaisia. Kuva: Erling Sommerfeldt

Yksi Jukolan viestin mustista hevosista on Turun Metsänkävijät, joka on viimeisten vuosien ajan pyörinyt tasaisesti sijan 15 tuntumassa. Turun seudun miessuunnistuksen valtataistelu on viime vuosina ollut Angelniemen Ankkureiden, MS Parman ja TuMe:n välinen perinteikkään Turun Suunnistajien majaillessa hieman taka-alalla.

Metsänkävijöiden osalta Tiomila meni tänä vuonna alakanttiin ja Jukolassa on tarkoitus korjata suunta jälleen parempaan. TuMe:n Juha Suntila totesi Jämsässä vietetyn leiriviikonlopun jälkeen, että ykkösjoukkueen tavoitteena on top 10 -sijoitus. TuMe:lta voidaan yleensä odottaa mitä vain ja myös kahdella joukkueella pitkään kärjen suunnalla heilumista.

 

Edgar Bertuks Kuva: Erling Sommerfeldt

Kuin varoituksena Turun Metsänkävijöiden latvialaissuunnistaja Edgars Bertuks voitti viikonloppuna Mäntässä käydyn pitkän matkan suunnistuskilpailun ja näytti, että keskisuomalaismaastot alkavat olla jo hyvin hallinnassa.

Bertuks voitti viime kesänä MM-kilpailuissa keskimatkan ja oli pitkällä matkalla toinen. Vuosi sitten Jukolassa Bertuks tuli kärjessä aloitusosuudelta ja Metsänkävijät oli lopulta seitsemästoista. Jämsä-Jukolassa hän vie TuMen menestysnälkäistä joukkuetta kohti hiidenkiveä.

Metsänkävijöiden joukkueesta kannattaa erityisesti seurata myös vahvan kevään juossutta Jussi Sunaa sekä muutaman vuoden takaista yösuunnistuksen suomenmestaria Esa Huttusta.

« Takaisin

Taustayhteisöt

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Suomen metsäkeskus
Suomen metsäkeskus

Yhteistyössä

Pääyhteistyökumppani

Osuusisännät - Jukolan viesti

Osuusisännät - Venlojen viesti