Suunnistajien suosituin vaatetus

Siinä missä Södertälje Nykvarn Orienteringin Jonas Leandersson höyryää hikisenä t-paidassaan, turvautuu toimitsija tukeviin tumppuihin.

Lyhythihainen paita ja piukat trikoot näyttävät olevan metsään säntäävien suunnistajien suosituin asuste vuonna 2013. Joukkoon mahtuu toki onnea tuovia verkkahousuja, vaarin vanhoja vetimiä,jopa muutama naamiaisasukin, mutta yön koleudesta huolimatta pitkää ja paksua vaatetta ei kilpailijoiden yllä juurikaan näy.

Toimitsijat ja median edustajat sen sijaan ovat tukevammin pukeutuneita. Pitkät kalsarit, kerrastopaita, pipo, hanskat ja toppatakki eivät olleet ollenkaan liikaa yön pitkinä tunteina. Ylen tv-katoksessa juontaja Nina Vanhatalo ja vieraansa istuivat tiukasti viltteihin käärityneinä ja kuvaajat lämmitelivät nuotion ääressä.

Kokeneet Jukolan kävijät osaavat varautua kesäyön viileyteen mutta monelle ensikertalaiselle vilu tuli yllätyksenä. Esimerkiksi ensimmäistä kertaa Jukolan mediakeskuksessa työskennellyt noviisi joutui kesken työvuoron hipsimään urheilukauppaan kalsariostoksille, kun työskentely kävi kylmän vuoksi mahdottomaksi.

« Takaisin

Taustayhteisöt

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Suomen metsäkeskus
Suomen metsäkeskus

Yhteistyössä

Pääyhteistyökumppani

Osuusisännät - Jukolan viesti

Osuusisännät - Venlojen viesti