Suolankeittäjien heimo

Varnitsalaisia v.2011

Joensuusta saapuu Jämsään Jukolan viestin ennakkosuosikki Kalevan Rasti. Samaisesta kaupungista kulmille etsiytyy myös kahden joukkueen voimin joukkue nimeltä Varnitsa. Mutta mikä ihme se on – onkohan se sukua vaskitsalle?

Varnitsa tarkoittaa perinteistä vienankarjalaista suolankeitintä. Vuonna 1970 Joensuun yliopiston historian opiskelijat perustivat itselleen ainejärjestön ja ottivat nimekseen Varnitsan. Taustalla oli myös ajatus, että kuten suolankeitin erottelee merivedestä arvokkaan suolan, puristaa ainejärjestö historian opiskelijoista esille puhtaan historiatietämyksen, mutta myös iloisen elämänasenteen.

Vuonna 2011 Salpa-Jukolassa Varnitsan opiskelijat toteuttivat iloista elämänasennettaan astelemalla Jukolan lähtöviivalle ensimmäisenä historian ainejärjestönä ikinä.

Markku Heinonen

– Jukola-juttu lähti liikkeelle oikeastaan siitä, että suunnistusta harrastaneena tiesin, että Jukolassa on puulaakijoukkueet sallittuja ja siellä oli myös joitain opiskelijaporukoita. Selvittelin onko historian opiskelijajoukkueita osallistunut, mutta tulokset olivat laihoja. Näin ollen asiassa motivoi mahdollisuus olla ensimmäinen tällainen joukkue, kertoo Varnitsan puuhamies Markku Heinonen, sattumoisin Kalevan Rastissa suunnistavan Mikko Heinosen veli.

Edellä mainittu Heinonen kyseli opiskelijakavereiltaan Ilosaarirockissa vuonna 2010 kiinnostusta Jukolaan osallistumisesta ja elämäniloissaan kiinnostusta tuntui kovasti löytyvän eksoottiseen yökilpailuun.

-Varnitsalaiset on kohtuullisen urheilullista sakkia ja eka porukka saatiin kasaan aika helposti. Toinen ahkera rekrytoija oli Hyvösen Lauri, Heinonen jatkaa.

Lauri Hyvönen

-Ilman Varnitsaa tuskin olisin lähtenyt alun perin tapahtumaan mukaan. Jukola on yksi parhaista tapahtumista, missä oon käynyt. Ilmapiiri on mahtava ja vaativat suunnistustehtävät myös houkuttavat, myhäilee tuore maisteri Kalle Turpeinen, jota suunnistuskärpänen puraisi vähän enemmänkin.

Turpeinen on käynyt kuntorastien ohella myös muutamat taitoharjoitukset ja pitänyt yllä kuntoa eri tavoin. – Pimeän suunnistusta olisi voinut harjoitella vähän enemmän, mutta onhan tässä vielä pari päivää aikaa, avausosuuden suunnistava Turpeinen jatkaa.

Vantaalla Valio-Jukolassa Varnitsalla oli jo kaksi joukkuetta, kun sana huipputapahtumasta levisi opiskelijoiden keskuudessa. – Kai siinä jonkunlainen lumipalloefekti kävi”, Heinonen toteaa ja jatkaa ”on meidän kahden joukkueen välillä myös leikkimielistä keskinäistä taistelua. Tälle vuodelle vaihdoimme myös joukkueita päittäin, kun viime vuonna kakkosjoukkue sijoittui hieman paremmin.

Varnitsalaisten motivaatiosta kertoo sekin, että jokainen tilasi uuden suunnistusasun tänä keväänä. – Uskon, että osallistumme vielä monena tulevana vuonna, vaikka jatkosta päätetään aina myöhemmin. Toivottavasti tässä olisi saanut luotua jonkinlaisen perinteen Varnitsalle, vaikkei itse joka vuosi osallistuisikaan näissä joukkueissa.

 

Kalle Turpeinen

Perinnettä käynnistellyt Markku Heinonen korostaa myös sitä, että vapaaehtoisia vastuunkantajia järjestelyiden osalta on löytynyt hyvin, niin teltan hommaamiseen kuin emit-korttien lainaamiseen suunnistusseuralta. – Se on hyvän joukkueen merkki sekin, Heinonen päättää.

Aiemmin mainittu Lauri Hyvönen on ollut yksi Varnitsan kantavia viihdyttäjävoimia viime vuosina. Dirty Gentlemen-bändin lauluhommien ohella Hyvönen tunnetaan Joensuun Jokipoikien pelit selostavana radioäänenä sekä yhtenä Suomen tunnetuimmista raviselostajista.

– Salainen reseptini Jukola-valmistautumisessa on unirytmin muuttaminen oikeaan kuosiin, nukun pitkään ja menen myöhään nukkumaan, jotta olen kakkososuudella virkeimmilläni, naurahtaa Hyvönen, joka on viimeiset vuodet ajellut yömyöhään ravipaikkakunnalta toiselle.

Loppuun on hyvä lainata erästä entisen naapurivaltiomme päämiestä. Hänen mukaansa historioitsijat ovat vaarallisia – he pystyvät panemaan kaiken sekaisin. Tältä pohjalta suolankeittäjien heimon joukkueiden nro 1355 ja 1376 seuraaminen voi yön tunteina muodostua varsin mielenkiintoiseksi. Jukolassa kirjoitetaan historiaa tänäkin vuonna monin tavoin.

Mainittakoon, että jutun kirjoittaja on myös heimolainen.

Jutun kirjoitti Kalle Rantala (Jämsä-Jukolan uutistoimituksen huom.)

« Takaisin

Taustayhteisöt

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Suomen metsäkeskus
Suomen metsäkeskus

Yhteistyössä

Pääyhteistyökumppani

Osuusisännät - Jukolan viesti

Osuusisännät - Venlojen viesti