Puuhaa pikku-Eeron pihalla

Jämsä-Jukolan lastenmaailma on nimetty seitsemän veljeksen nuorimman pojan, Eeron mukaan. Piha sijaitsee ammattiopiston museokylässä. – Alue sopi loistavasti lasten puuhapaikaksi ja halusimme luoda sinne Seitsemän veljeksen tunnelman. Pomppulinnat jätettiin tarkoituksella pois, kertoo idean äiti Päivi Pitkänen. Apuna ideoinnissa ja toteutuksessa on ollut Jämsän ammattiopiston nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajiksi opiskelevat nuoret.

Tarinapolku Seitsemästä veljeksestä
Tarinapolku kulkee rastireitin tapaan metsässä ja joka rastilla on Seitsemän veljeksen tarinaan liittyvä tehtävä. Lapuan tytöt Lotta ja Nanna kiersivät isän kanssa tarinapolun ja pitivät tehtävistä. – Mielestäni suunnistaminen oli tarinapolulla parasta, kehui Lotta. Nanna puolestaan piti rastista missä piti heittää kävyillä kivellä olevia härän naamoja ja laskea kuinka monta niitä oli. Myös köydenveto oli yhtenä tehtävänä rastilla. Se kuvasti Toukolan ja Jukolan veljesten tappelua. Pihassa pääsee myös askartelemaan, tekemään käpylehmiä, valokuvasuunnistamaan ja ajamaan traktorilla.

Vauhdin hurmaa polkutraktorilla
Aika ajoin polkutraktoriradalle oli pitkäkin jono, mutta hyvää kannatti odottaa. Näin totesivat sisarukset Eetu ja Senja Lappeenrannasta ja Senja menikin heti takaisin jonon perälle odottamaan uutta kierrosta. – Kävimme kyllä katsomassa Venlojen lähdön, koska äiti oli siellä juoksemassa. Hurrattiin äidille kovaa, kertoi Senja. Isän mielestä lasten maailma on hyvä paikka viettää aikaa lasten kanssa, kun oma Jukola-osuus on vielä edessäpäin.

 
Lotta ja Nanna pitivät tarinapolusta

Eetu ja Senja isän kanssa pikku-Eeron pihalla

« Takaisin

Taustayhteisöt

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Suomen metsäkeskus
Suomen metsäkeskus

Yhteistyössä

Pääyhteistyökumppani

Osuusisännät - Jukolan viesti

Osuusisännät - Venlojen viesti