Matkajaakot matkalla vaihtoon

 

Venlojen ensimmäiseltä osuudelta ensimmäisenä vaihtoon tuli Asikkalan Raikas ja Minna Kauppi.

Minna Kauppi toi Asikkalan Raikkaan kärjessä ensimmäiseen vaihtoon.

Salla Jaakkonen odottaa vielä vaihtoa. Joukkueen numerosta 1005 voi päätellä, että Sallan joukkue on tuore tapaus.

– Meillä on ensimmäistä kertaa oma serkusten joukkue Matkajaakot, kaksi Matkaselkää ja kaksi Jaakkosta, siitä nimi, Salla sanoo.

Serkussarja on aiemmin edustanut Oulaisten Huimaa.

Serkusjoukkue Matkajaakkojen toinen viestinviejä Salla Jaakkonen hetki ennen ensimmäistä vaihtoa.

– Olemme kaikki olleet mukana Venlojen viestissä siitä asti kun mukaan saa tulla, 15-vuotiaasta. Kaikki eivät nyt olisi mahtuneet seurajoukkueeseen, niin haluttiin tehdä oma.

Salla on nuorempana juossut Pohjois-Pohjanmaan mestaruuksia, nyt kesän ohjelmaan kuuluu harrastuspohjalta Venlojen lisäksi parit iltarastit.

Nuorin Matkajaakoista on juuri 18 täyttänyt, aloitusosuuden juokseva konkarikin vasta 23.

– Kukaan ei halunnut aloittamaan, vanhin sitten lupautui, että pitää kerran kokeilla. Me Jaakkoset juoksemme väliosuudet, Matkaselät alun ja lopun. Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, lähtisinkö mukaan. Venlojen viesti on jokavuotinen perinne ja mukana juostaan niin kauan kuin joukkueeseen mahtuu.

– Ja jos ei mahdu, tehdään oma joukkue, Salla hymyilee.

Serkussarja on aiempina vuosina ollut sijan 500 paikkeilla, joten lähtönumerosta sijoitus noussee tänä vuonna selvästi.

« Takaisin

Taustayhteisöt

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Suomen metsäkeskus
Suomen metsäkeskus

Yhteistyössä

Pääyhteistyökumppani

Osuusisännät - Jukolan viesti

Osuusisännät - Venlojen viesti