Maailmanmestari pyörähti Jämsässä

Kaksinkertainen pitkän matkan maailmanmestari sekä kaksinkertainen Jukola-voittaja Olav Lundanes piipahti harjoittelemassa Jämsässä. Olav oli saapunut Haldenista pienen iskuryhmän kanssa tutustumaan tulevien Jukoloiden maastoihin. Vierailu ei rajoittunut pelkästään Jämsä-Jukolan harjoitusmaastoihin, sillä pojat olivat jo tulomatkallaan käyneet juoksemassa treenin Louna-Jukolan 2015 tyyppimaastoissa. Jämsässä haldenilaisten tarkoituksena oli juosta kaksi harjoitusta, jonka jälkeen matka jatkui kohti Kuopiota ja Kuopio-Jukolan 2014 harjoitusmaastoja.

Pojat olivat omalla autolla liikkeellä, joten kilometrejä mittariin kertyy melkoinen määrä. Harjoitusmaastojen lisäksi he pääsivät Jämsässä tutustumaan tulevaan kilpailukeskukseen. Ainakin ensikommenttien perusteella kaikki näytti hyvältä. Voimme siis jatkaa suunnittelua hyvillä mielin, kun maailmanmestarikin on suunnitelmamme hyväksynyt.

« Takaisin

Taustayhteisöt

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Suomen metsäkeskus
Suomen metsäkeskus

Yhteistyössä

Pääyhteistyökumppani

Osuusisännät - Jukolan viesti

Osuusisännät - Venlojen viesti