”Lystiä! Laula, Eero, laula, iloleikkiä lyödessämme.”

Petter Ohlsin kainalossa ohjelmapäällikkö Päivi Pitkänen (vas.) ja areenatuotannon päällikkö Laura Hokka

Ja pian kaikuukin laulu Myllymäen kankaalla, kun jämsäläinen lapsikuoro kajauttaa Jukolan hengessä ilmoille tunnussävelmän ja kaksi muuta Jukola-aiheista laulua Jämsä-Jukolan avajaisissa! Tunnussävelmästä saatiin hieman ensimakua jo talkooinfossa 22.5., jolloin siitä saatiin kuulla edellisellä viikolla nauhoitettu lyhennetty versio, avajaisissa päästään nauttimaan koko laulusta.

– Kaikki sai alkunsa siitä, kun reilu vuosi sitten entinen kuorolaiseni,  Jämsä-Jukolan ohjelmapäällikkö Päivi Pitkänen, heitti minulle ajatuksen siitä, että olisi mukavaa saada paikallista musiikkia tapahtuman avajaisiin, muistelee laulujen takana oleva jämsäläinen musiikin monitaituri Petter Ohls.

– Selailin ja palauttelin mieleen Seitsemän veljeksen tarinaa, ja sieltä tarttui tunnussävelmän aiheeksi veljesten kirmailu Impivaarasta.  Se on hyvin rytminen tapahtuma ja kuvaa mielestäni hyvin varsinaista veljessarjaa. Venlojen viesti sai minut punnitsemaan kuinka kallis paketti Venla veljeksille olikaan, ja niin syntyi ajatus Venla-laulusta. Killi ja Kiiski, Jukolan kaksi koiraa, toivat muistoja mieleen omasta pystykorvastani. Moni onkin ihmetellyt, että oliko Jukolassa tosiaan kaksi koiraa, selvittää Petter laulujen taustoja.

– Kun ajatuksilla oli ollut tarpeeksi aikaa muhia, niin sieltähän ne laulut alkoivat sitten pikku hiljaa putkahdella. Ensin syntyivät sanat, ja sen jälkeen melodiat. Tunnussävelmän sanat annoin jo ennen melodian syntymistä kuorolaisille lausumisharjoittelua varten. Laulut siirtyivät päästä paperille ennen joulua, ja nuotit harjoituksia varten toimitin kuoroille alkutalvesta, kertoo Petter säveltämisvaiheesta.

Juhlakuoro koostuu kolmen eri ala-asteen kuoroista. Mäntykallion koulun kuoroa on harjoittanut Ilpo Soikkeli, Vitikkalan koulun kuoroa Petra Huujärvi ja Hanneli Merikallio-Soikkeli, sekä Jokivarren koulun kuoroa Miia Ruohonen, joka myös johtaa esitykset. – Kaikki laulut ovat osittain moniäänisiä, ja erityisesti Killistä ja Kiiskistä kertova reipas laulu on ollut lasten mieleen, iloitsee Petter.

Petter uskoo että laulut jäävät elämään myös Jämsä-Jukolan jälkeen. – Jukolasta kertovia lauluja ei ylipäätänsä ole kovin montaa olemassa, tunnetuimmat taitavat olla Veljesten laulu (Seitsemän miehen voima) ja Laulu oravasta. Näistä saadaan nyt kivaa uutta materiaalia kouluille. Omasta kokemuksestani tiedän, että uudet, raikkaat laulut otetaan koulumaailmassa ilomielin vastaan.

Nämä laulut tullevat siis jatkossa kaikumaan lasten suista ympäri Suomen niemen!

« Takaisin

Taustayhteisöt

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Suomen metsäkeskus
Suomen metsäkeskus

Yhteistyössä

Pääyhteistyökumppani

Osuusisännät - Jukolan viesti

Osuusisännät - Venlojen viesti