Kauppakujalta löytyy muutakin kuin urheilutarvikkeita

Urheilukaupat hallitsevat kauppakujaa, mutta niiden lisäksi sieltä löytyy myös paljon muutakin. Aamulla kauppakujalla oli vielä hiljaista, mutta muun muassa Metsäkeskus, Elonen, Suomen energiahoitajat ja tottakai Kuopio-Jukola olivat jo pystyttäneet omat mainoksensa.

Aikaisin lauantai aamuna oli Luontaistuntijoiden putiikki jo auki. Kaisa Kankainen ja Karoliina ja Markus Litja olivat valmiina ottamaan asiakkaat vastaan. Luontaistuntijoiden kauppa pistää silmään raikkaan vihreällä sisutuksellaan. ”Meille on todella mielenkiintoista olla täällä. Suunnistajat ovat asiakkaitamme ja heidän kanssaan on mukava keskustella, koska he tietävät niin paljon luontaistuotteista”, kertoo Kaisa. Puheen vahvistukseksi myyntitiskillä hymyileekin Minna Kaupin kasvot tuotelaatikossa.

”Olemme valinneet tänne juuri urheilijan tarpeisiin sopivat tuotteet. Valikoimamme sisältää vain tukun parhaat tuotteet, eli keskitymme puhtaasti laatuun”, valottaa Karoliina. ”Valikoimassa on erityisesti superfoodia minkä suosio on kasvamassa. Hyllyiltä löytyy myös magnesiumia ja Kalaharin mineraalisuolaa. Myös kotimaisia marjoja, jotka ovat suosittua superfoodia, löytyy. Terveellistä pirtelöä unohtamatta”, luettelee Kaisa.

Maakuntakaava esillä kauppakujalla

Luontaistuntijaa vastapäätä löytyy Keski-Suomen Liitto. Siellä oli valmiina esittelemään Liiton toimintaa Pirjo Peräaho ja Leena Pajala. Myös maakuntajohtaja Anita Mikkonen saapuu paikalle lauantaina. Heiltä saa tietoa muun muassa Keski-Suomen lukuisista luontomatkailukohteista, maakuntakaavasta ja Keski-Suomi risteilystä. ”Maakuntakaavan pitäisi kiinnostaa etenkin keskisuomalaisia, määrittäähän se esimerkiksi mihin rakennetaan turve- tai tuulivoimaloita ja missä tulee tulevaisuudessa sijaitsemaan teollisuutta ja missä virkistysalueita”, kertoo Pirjo. ”Vastaamme mielellämme kysymyksiin ja toivommekin ihmisten ottavan osaa Keski-Suomen tulevaisuutta koskevaan keskusteluun. Mahdollisuus osallistua keskusteluun on myös Keski-Suomi risteilyllä, joka järjestetään perinteisesti syksyllä, kun uusi valtuusto on aloittanut työnsä” kertoo Leena. Tietoa risteilystä saa kauppakujan osastolta.

« Takaisin

Taustayhteisöt

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Suomen metsäkeskus
Suomen metsäkeskus

Yhteistyössä

Pääyhteistyökumppani

Osuusisännät - Jukolan viesti

Osuusisännät - Venlojen viesti