Jukolan viestiin säpinää

Noin neljän ja puolen kuukauden päästä suunnistettava Jämsä-Jukola kokoaa suunnistusväen laajasti yhteen. Jo tässä vaiheessa ilmoittautuneita on yhteensä lähes tuhat joukkuetta ja kilpailijoiden määrä on jo selvästi ylittänyt vuonna 1978 Kuorevedellä suunnistetun Jukolan viestin kilpailijamäärän. Kesäkuinen tapahtuma tuleekin olemaan vuoden suurin kotimainen urheilutapahtuma ja sykähdyttävä elämys kaikille kilpailua seuraaville.

Jämsä-Jukola on hyvin kansainvälinen kilpailu. Tällä hetkellä kilpailuun on ilmoittautunut joukkueita 13 eri maasta. Kilpailuviikon aikana Jämsän katuvilinässä voi kuulla iloista puheensorina mm. italiaksi, venäjäksi, ranskaksi, saksaksi tai vaikkapa tšekiksi. Runsas osallistujajoukko jättää riemukkaan ilmeen lisäksi positiivisen tuulahduksen jälkensä myös jämsäläiseen elinkeinoelämään.

Jukolan viesti on mielenkiintoinen tapahtuma. Yksi kiehtovista elementeistä on se, että kilpailussa maailman huiput sekä kuntorastiharrastajat kilpailevat samassa sarjassa ja täsmälleen samoilla radoilla. Tavoitteet tietysti vaihtelevat; ylivoimaisesti suurimmalla joukolla ei lähtöhetkellä mielessä siinnä Jukolan voittopokaali, vaan itsensä haastaminen ja mielenkiintoinen seikkailu metsäluonnossa, rehdissä hyvähenkisessä seurassa.

« Takaisin

Taustayhteisöt

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Suomen metsäkeskus
Suomen metsäkeskus

Yhteistyössä

Pääyhteistyökumppani

Osuusisännät - Jukolan viesti

Osuusisännät - Venlojen viesti