Jukola-kaupassa on oikea kauppias

Jukola-kaupassa on esillä myös paikallisia tuotteita, Tiina Mäki kertoo.

Tiina Mäki on syntyperäinen jämsäläinen ja uskollinen suunnistuksen harrastaja. Tiina asuu avomiehensä kanssa lapsuudenkodissaan, ”omalla kujalla”, Mäkikujalla Kaipolassa. – Isä rakensi talon 50-luvulla tehtaan varjoon. Minä lunastin talon itselleni 20 vuotta sitten.

Tiina on työskennellyt talvisin 27 vuoden ajan tekstiilitöiden tuntiopettajana Jämsän työväenopistossa, opettaen pääasiassa kankaankudontaa ja huovutusta. Tiina on vakaasti sitä mieltä, että ”Kaikella on aikansa ja asioilla on taipumus järjestyä”. Niinpä hän muutama vuosi sitten toteutti haaveensa, teki rohkean päätöksen ja ryhtyi päätoimiseksi yrittäjäksi. – Nykyisin olen käsityöläinen ja lankakauppias. Yritykseni Mäen Huopaa ja Lankaa perustin vuonna 2010. Jämsän keskustassa sijaitsevassa käsityöliikkeessä myyn lankojen lisäksi käsitöitä ja lahjatavaraa sekä järjestän kursseja ja työpajoja. Aiemmin toimin yhteensä 22 vuotta mukana työpajatoiminnassa. Ensin kehitysvammaisten ja vajaakuntoisten työkeskuksessa ohjaajana ja sitten Työvalmennussäätiö Avituksessa toimipisteen johtajana, Tiina kertoo.

Suunnistuksen ohella aktiivinen Tiina kävelee ja talvella hiihtää sekä käy zumbaamassa, kuntojumpassa ja joogassa. Kaipolan naisvoimistelijoiden pitkäaikaisena puheenjohtajana Tiina vielä toisinaan ehtii myös itse voimistelutunneille. Käsityöt ovat työn lisäksi Tiinalle myös harrastus ja erityisesti lähellä sydäntä on huovutus. – Töitäni on ollut mukana Suomen huopayhdistyksen yhteisnäyttelyissä jokakesäisen Jämsän huopakesän lisäksi eri puolilla Suomea sekä kansainvälisissä kutsunäyttelyissä mm. Italiassa, Englannissa ja Hollannissa. Parhaillaankin muutama työ on esillä Verkarannassa Tampereella ja Vaasassa, Tiina listaa näyttelypaikkoja.

– Kuulun Suomen Huopayhdistys Filtin hallitukseen. Jukolan kisaviikonlopun jälkeen olen mukana Jämsän Huopakesän näyttelyiden rakentamisessa. Tänä vuonna on 15v. juhlanäyttely.

Suunnistusharrastus aktivoi seuratoimintaan

Suunnistamiseen Tiina myöntää hurahtaneensa vasta aikuisiällä, vuonna 1985. – Opintojen loputtua päätin aloittaa kunnon kohentamisen, joka oli päässyt repsahtamaan. Kaipolan Pitkävuoressa oli sopivasti iltarastit. Kotimetsissä oli kyllä tullut käveltyä, muttei kartan kanssa. Kokemus oli sen verran mukava, että jäin heti koukkuun.

Suunnistusharrastus on aktivoinut Tiinan myös seuratoimintaan. – Alkuvuosina toimin mm. oravapolkuohjaajana, samalla itsekin suunnistusta opetellen ja JRV:n seuralehden toimittajana ennen tietokoneaikaa. Seura-asujen tilauksia hoitelin myös useamman vuoden ja nyt taas muutaman välivuoden jälkeen. Seuratoiminnan myötä on tullut paljon ystäviä ja kilpailureissuista jäänyt mukavia muistoja. Jämsän seudun metsiä on tullut kuntorasteilla koluttua siis jo useamman vuoden, mutta silti joka kesä löytyy uusia maisemia ja polkuja kulkea.

Suunnistamisessa kiehtoo metsässä liikkumisen lisäksi se kun oivaltaa kartan ja maaston yhteyden ja tietää missä kulkee. Vaikka on niinkin käynyt, että vasta kotona kisan jälkeen karttaa tutkiessa on oivaltanut mistä on kulkenut eli eksyksissäkin on oltu, mutta aina olen metsästä pois löytänyt.

Suunnistaminenhan sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille. Koskaan ei voi sanoa olevansa liian vanha. Ei varsinkaan, kun asuu moninkertaisen veteraanien maailmanmestarin Solen naapurina, Tiina nauraa. – Metsässä voi mennä oman kuntonsa mukaan vaikka kävellen. Oma selkäni ei maantiejuoksua kestä, mutta metsässä juoksukin luonnistuu. Liikunta on myös hyvää vastapainoa työlle ja metsä inspiraation lähde käsitöilleni.

Kuntosuunnistus oma juttu

Ensimmäinen Jukolan Venla-viestin Tiina juoksi jo vuonna 1989. – Välivuosia ei ole ollut, joten 24 kertaa olen ollut mukana, ja paria ekaa kertaa lukuun ottamatta olen juossut aloitusosuuden. Venla-viestin aloitus on ollut aina yhtä sykähdyttävä ja kesän kohokohtia, hehkuttaa Tiina. – Vuosien mittaan olen käynyt kilpailemassa muutaman kansallisen kisan kesässä ja rastiviikoille olen osallistunut viitisen kertaa. Vaikka kilpailuissa onkin oma viehätyksensä, niin kuntosuunnistus on ollut enemmän mun juttu, Tiina vakuuttaa.

Tiina on osallistunut talkootöihin aiemminkin JRV:n kansallisissa ja mm. Fin5 -rastiviikolla 1992 viikko vierähti kisainfossa. Nuorten Jukolassa 2001 Kaipolassa Tiina vastasi ruokahuollosta ja majoitusjärjestelyistä.

Jukola-kaupassa myös jämsäläisiä tuotteita

Moninkertaisena Jukolan kävijänä Tiina halusi ilman muuta olla myös ”omassa” kilpailussa mukana. –Jukola-kaupan vastuuhenkilöksi tarjouduin, koska koin sen omaksi jutuksi jo oman työnikin vuoksi.

Jukola-kauppa myy perinteiset kisatuotteet ja toimii Jukolan postitoimistona. – Jukola-kauppaan on toivottu myyntiin paikallisia tuotteita, joten myös paikallisen osaamisen ja huopatuotteiden näkyvyys on tavoitteenani. Lahtisen ja Alhon huopatehtaiden tuotteiden myynnistä onkin jo sovittu ja muiden tuotteiden valikoimaa suunnittelen yhdessä paikallisten käsityöläisten kanssa. Jämsän Äijäkin varmasti tuotteissa näkyy, uskoo Tiina. Vaikka keskeiset Jukola -tuotteet tulevat isompien sopimusten myötä, niin Jukola-kaupan hoitaja vastaa muiden tuotteiden hankinnasta melko itsenäisesti.

Suurena apuna ovat aiempien vuosien tarkat raportit tuotteiden hankinnoista ja menekeistä. Niitä olen tutkinut ja kysellyt seuran jäsenten mielipiteitä. Viime kesänä olin Valio-Jukolassa seuraamassa myös Jukolakaupan toimintaa talkoolaisena. Yövuorossa oli hyvä kysellä ostajien toiveita ja onhan kaupassa tullut vierailtua aiempinakin vuosina. Järjestelyissä Jukola-kauppa on aikataulussa. Tuotehankinnat ovat käynnissä, postin erikoisleima on jo tilattu ja postimerkkejä ja kortteja suunnitellaan. Tiina haluaa tehdä Jukola-kaupasta kiinnostavan kohteen osaksi tapahtumaa. Sisustuksen suunnittelussa on mukana pari Jämsän ammattiopiston opiskelijaa. Kaupan töihin on ilmoittautunut mukavasti talkoolaisia, mutta toki lisää tarvitaan, Jukola-kauppa kun on auki koko viikonlopun.

Jämsässä on pitkin kesää tarjolla monenlaisia tapahtumia. Jämsä-Jukolassa on kuitenkin ainutlaatuinen tilaisuus tutustua Suomen suurimpaan urheilutapahtumaan. Talkoolaisena tapahtumaan osallistuminen on varmasti ikimuistoinen kokemus. – Toivotan kaikki tervetulleiksi tekemään ja kokemaan yhdessä upeaa suomalaista suunnistuskisaa, Tiina innostaa ihmisiä mukaan Jukola-tapahtumaan.

« Takaisin

Taustayhteisöt

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Suomen metsäkeskus
Suomen metsäkeskus

Yhteistyössä

Pääyhteistyökumppani

Osuusisännät - Jukolan viesti

Osuusisännät - Venlojen viesti