Järlan käsikirjoitus toteuttamista vailla

Tiomilaherrar Kuva:Järla Orientering

Tukholman lähistöltä Nackasta Suomeen saapuva Järlä on yksi viime vuosina kovassa nosteessa olleista joukkueista. Vuosi sitten Tiomilassa Järla sijoittui kymmenenneksi ja Jukolassa Sipoonkorvessa viidenneksitoista. Tänä vuonna Järla nousi Tiomilassa jo kuudennelle sijalle.

– Olimme todella tyytyväisiä tämän vuoden Tiomilan suoritukseen. Teimme hyvää työtä läpi yön ja toinenkin joukkue päätyi hienosti sijalle 42. Opimme koko ajan paremmin, miten viestejä juostaan ja tulemme erittäin nälkäisinä Jukolaan, kertoo Järlän suunnistaja Axel Mattson.

Järlan seuratoimintaa ja yhteishenkeä kuvaa se, että heidän yhteisharjoituksissaan käy erittäin paljon porukkaa. Viikon pääharjoitus on aina tiistaisin seuran majalta ja siellä voi olla parhaimmillaan satakin suunnistajaa mukana.

– Harjoittelemme koko talven läpi paljon yhdessä ja teemme paljon viestityyppisiä harjoituksia. Tiomilan jälkeen suuntaamme ajatuksen Jukolaan ja valmistaudumme siihen, mitä oletamme Suomessa Jukolassa kohtaavamme, Mattson tarinoi.

Anders Holmberg ja Olle Boström Kuva: Järla Orientering

– Jukolaa varten meillä on sitten testikisoja ja viestiharjoituksia myös Södertälje-Nykvarnin kanssa, Mattson jatkaa.

Järlan suurin suunnistusnimi on tällä hetkellä Anders Holmberg, joka on jo valittu heinäkuun MM-kisoihin juoksemaan pitkää matkaa Ruotsin joukkueessa. Toinen erityisen kiinnostavista järlalaisista on Olle Boström, joka on jo useana vuonna ollut Tiomilan pisimmän yöosuuden parhaimmistoa.

Jukolaa varten Järlan kaksi parasta joukkuetta saapuu Suomeen jo keskiviikkona tehdäkseen muutaman malliharjoituksen.

– Tavoitteemme on noudattaa kisaan laatimaamme taktiikkaa läpi viestin ja katsoa kuinka pitkälle se meidät vie, Mattson päättää.

« Takaisin

Taustayhteisöt

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Suomen metsäkeskus
Suomen metsäkeskus

Yhteistyössä

Pääyhteistyökumppani

Osuusisännät - Jukolan viesti

Osuusisännät - Venlojen viesti