Jämsä – Jukola 2013 ja Maavoimat solmivat merkittävän yhteistyösopimuksen

Maavoimien komentaja kenraaliluutnantti Raimo Jyväsjärvi ja Jämsä-Jukolan kilpailunjohtaja Jaakko Lajunen

Maavoimat ja Jämsä-Jukola 2013 allekirjoittivat 23.10.2013 yhteistyösopimuksen liittyen suunnistuksen Jukolan ja Venlojen viestiin 15-16.6.2013. Sopimuksen allekirjoittivat maavoimien komentaja kenraaliluutnantti Raimo Jyväsjärvi ja Jämsä-Jukolan kilpailunjohtaja Jaakko Lajunen.

Jukolan viestien päätukijan Puolustusvoimien ja Kaukametsäläiset ry:n välisen puitesopimuksen mukaisesti Maavoimat lainaa tapahtumaa varten muun muassa telttoja ja tietoliikennekalustoa, rakentaa yhteyksiä kilpailun sujumisen varmistamiseksi, sekä avustaa järjestelyorganisaatiota erikoisosaamisellaan.

Päävastuussa tuen yksityiskohtien toteuttamisesta Jämsä-Jukolan yhteistyökumppanina ovat Pioneerirykmentti, Viestirykmentti sekä Länsi-Suomen Huoltorykmentti.

Vastineeksi Puolustusvoimat saa joukkueita Venlojen ja Jukolan viestiin, monipuolista näkyvyyttä muun muassa Jukolan viestin kolmannen osuuden osuusisäntänä, sekä kilpailukeskusalueelle rakennettavilla kalustoesittelypisteillä.

– Puolustusvoimat on Suomen suurin kuntokoulu ja liikuttaa monella tavalla niin varusmiehiä kuin henkilökuntaa. Suunnistus on lajina meille sotilaille läheinen, se on yksi sotilaan perustaito, joten suunnistustapahtuman tukeminen on puolustusvoimille luontevaa. Jukolan Viesti kiertää eri puolilla Suomea ja sitä kulloinkin tukeva joukko-osastomme saa tapahtuman organisointiin osallistumalla hyvää harjoitusta yhteistoiminnasta siviiliorganisaatioiden kanssa. Tapahtumassa mukana olo antaa meille myös näkyvyyttä ja mikä tärkeää, mahdollisuuden sadoille puolustusvoimien palveluksessa oleville osallistua suunnistuskilpailuun ja sitä kautta mahdollisuuden pitää yllä työkykyään, toteaa maavoimien komentaja kenraaliluutnantti Raimo Jyväsjärvi.

Jämsä-Jukolan kilpailunjohtaja Jaakko Lajunen pitää Maavoimien kanssa allekirjoitettua sopimusta tärkeimpänä tapahtuman mahdollistavana sopimuksena. – Jukolan viestin vuosikymmeniä jatkuneiden perinteiden vaalimiseksi on Puolustusvoimien tuki kilpailun päätukijana ensiarvoisen tärkeää. Maavoimien erittäin suuri panos Jämsä-Jukolan rakentamisessa mahdollistaa tapahtuman toteuttamisen laadukkaasti, kilpailijoille sekä yleisölle viihdyttäväksi Jukolan yön ainutkertaiseksi kokemukseksi.

Jämsä-Jukola 2013:n järjestelyistä vastaa suunnistusseura Jämsän Retki-Veikot ry:n järjestelyorganisaatio.

Tiedusteluihin asiaan liittyen vastaavat:

Maavoimien esikunta Tiedottaja Hannele Leino p. 0299 410 715

Jämsä-Jukola 2013 Pääsihteeri Ville Sabel p. 044 762 0132

Jämsä-Jukola 2013 Viestintäpäällikkö Taina Huovinen p. 040 826 8961

« Takaisin

Taustayhteisöt

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Suomen metsäkeskus
Suomen metsäkeskus

Yhteistyössä

Pääyhteistyökumppani

Osuusisännät - Jukolan viesti

Osuusisännät - Venlojen viesti