Ensiapua saa sekä metsässä että kilpailukeskuksessa

Ensiapuvastaavat Lotta Ahola ja Riikka Vallittu katselevat jämsäläistä säätilaa tyytyväisinä. Aurinko paistaa ja päiväksi on luvattu kahdenkymmenen asteen lämpötilaa. – Sää on meidän kannalta ihanteellinen. Kostea maa estää pölyongelmia ja kun ei ole hellettä, eivät Venlatkaan kärsi nestevajauksesta. Kovan tuulenkin on ennustettu laantuvan kahteentoista mennessä. 

Ensiavulla on käytössään pääensiapupiste kilpailukeskuksen pohjoisreunalla Metsäoppilaitoksen tiloissa. Akuutit tapaukset ja pienet vammat hoidetaan hätäensiapupisteessä jäähallin vieressä. Maastopisteitä on Venlojen viestissä kaksi ja Jukolan viestissä kolme. Kilpailukeskuksessa päivystää luonnollisesti ambulanssi ja maaston potilaskuljetuksiin on käytössä mönkijä.   

Ansiavussa on töissä 55 vapaaehtoista. Tämän lisäksi on puolustusvoimien ylläpitämien maastopisteiden työntekijät.  – Vapaaehtoista työvoimaa on löytynyt hyvin. Mukana on sekä paikallisia että kauempaa tulevia. Osa talkoolaisista myös suunnistaa itse.

« Takaisin

Taustayhteisöt

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Suomen metsäkeskus
Suomen metsäkeskus

Yhteistyössä

Pääyhteistyökumppani

Osuusisännät - Jukolan viesti

Osuusisännät - Venlojen viesti