Kisainfossa tyyntä ennen myrskyä

Jämsä Jukolan kilpailuinfossa ollaan jo täydessä valmiudessa palvelemaan saapuvia joukkueita, vaikka toistaiseksi tunnelma on ollut rauhallinen. – Tämän päivän sade on varmasti haitannut majoittujia hieman ja osa jättää teltan pystytyksen myöhemmäksi, Mari Äikäs kertoo infotiskin takaa. Myös netissä on saatavilla niin hyvin tietoa, ettei tarvetta kysymyksille välttämättä tule.

Kilpailuinfossa myydään harjoituskarttoja ja sieltä voi käydä noutamassa joukkueiden numerot, jotka odottavat joukkueita siististi pussitettuina. – Olemme viihdyttäneet itseämme hauskoja joukkuenimiä katsellessa. Huumorin kukka kukkii kauniisti monissa joukkuenimissä.

Huomiselle aamupäivälle on odotettavissa kisainfon suurin ruuhkahuippu. Joukkueita palvelemassa on noin kymmenhenkinen kielitaitoinen joukkue. – Venäläisiä joukkueita odotetaan saapuvaksi perjantain aikana, joten olemme varautuneet kaikissa työvuoroissa palvelemaan heitä venäjäksi, Äikäs sanoo. Toista kiirepiikkiä voi odottaa sunnuntai aamupäiväksi, jolloin joukkueet käyvät noutamassa palautuskarttojaan.

« Takaisin

Taustayhteisöt

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Suomen metsäkeskus
Suomen metsäkeskus

Yhteistyössä

Pääyhteistyökumppani

Osuusisännät - Jukolan viesti

Osuusisännät - Venlojen viesti