17 000 karttaa pusseihin

Jukolan viestin karttojen pussitus on työteliäs vaihe, jossa keskittymisen ei auta herpaantua.

Jämsä-Jukolassa karttojen pussitus aloitettiin maaliskuun lopussa. Töitä tehtiin talkoilla ja tunteja kului. Venlojen viestin karttojen pussitukseen kului aikaa noin 100 tuntia. Myös Jukolan viestin karttojen pussitus on valmis. Työmäärä oli yli kaksinkertainen Venloihin verrattuna, koska joukkueita ja osuuksia oli enemmän. Työssä vaadittiin äärimmäistä huolellisuutta ja järjestelmällisyyttä.

Karttojen pussitusta

Heini Huhtala (vas.) ja Liisa Rantala. (Kuva: Juha Rantala)

Karttojen pussituksessa on kaksi vaihetta. Ensimmäisessä vaiheessa kartat jaetaan hyllylokeroihin osuuksittain. Kilpailukartat muovitetaan ja saumataan, jonka jälkeen ne laitetaan takaisin hyllyihin edelleen numerojärjestykseen.

Toisessa vaiheessa kartat säkitetään. Säkki on kaksitaskuinen muovipussi. Jokaiselle joukkueelle on oma karttasäkki, johon kartat tulevat osuusnumeron  mukaiseen järjestykseen. Avausosuuden juoksijoiden kartat eritellään 30 kpl nippuihin, jotka jaetaan ennen lähtöhetkeä kilpailijan käteen. Kilpailupäivän aamuna säkkilaatikot kuljetetaan kilpailukeskukseen vaihtoalueelle, missä karttasäkit laitetaan karttatelineisiin. Kartat ovat joukkueiden mukaisessa numerojärjestyksessä.

– Olemme varautuneet 1250 Venla-joukkueen ja 1650 Jukola-joukkueen osallistumiseen. Jos joukkueita tulee enemmän, otamme saumauskoneen ja muovipussit uudelleen esiin. Numeroituja karttoja riittää vielä, Venlojen viestin ratamestari Juha Rantala kertoo.

« Takaisin

Taustayhteisöt

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Suomen metsäkeskus
Suomen metsäkeskus

Yhteistyössä

Pääyhteistyökumppani

Osuusisännät - Jukolan viesti

Osuusisännät - Venlojen viesti