Vielä kerran: Kiitos, Kuopio!

Viikonloppuna Turussa pidetty perinteinen Jukolan tiedonsiirtokokous keräsi yhteen väkeä tämänvuotisen Kuopio-Jukolan sekä peräti seitsemän seuraavan Jukolan viestin järjestelyorganisaatioista. Paikalla oli niin ikään tärkeän yhteistyökumppanin Puolustusvoimien edustus sekä Louna-Jukolan kotikaupunkien, Paimion ja Turun, edustajat.

Kuopio-Jukolan järjestäjät olivat avainasemassa, sillä he kävivät läpi ja jakoivat kokemuksiaan viime kesältä. Tietoa jaettiin ja siitä keskusteltiin erityisaloittain pienryhmissä. Sekä isoa että pientä kysymystä Jukola-järjestelyiden tiimoilta riittää. Opitusta huolimatta tuleville järjestäjille riittää haasteita.

Jukolan virtuaalinen viestikapula on nyt lopullisesti siirtynyt Louna-Jukolan käsiin. Louna-Jukolan organisaatio haluaakin vielä kerran kiittää Kuopio-Jukolaa esimerkillisestä työstä ja pyrkii Jukolan hengessä jatkamaan viestiä mahdollisimman korkealuokkaisella suorituksella. Kuopio – kiitos! Lappeenranta – täältä tullaan!

Seitsemän veljestä ja Venla – Jukolan viestien 2014–2021 kilpailunjohtajat viikonlopun tiedonsiirtokokouksessa. Kuva: Pekka Kinnala.

Seitsemän veljestä ja Venla – Jukolan viestien 2014–2021 kilpailunjohtajat viikonlopun tiedonsiirtokokouksessa. Kuva: Pekka Kinnala.

« Takaisin

Osuusisännät

Osuusisännät

Pääyhteistyökumppani

Isäntäkaupungit

Taustayhteisöt

Yhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit