Venlojen ratamestari Jyrki Kajavalta tyytyväisenä

Ratamestari Jyrki Kajavalta onnistuneen Venlojen viestin jälkeen. Kuva: Esa Soon

Ratamestari Jyrki Kajavalta onnistuneen Venlojen viestin jälkeen. Kuva: Esa Soon

Venlojen viestin ratamestarille Jyrki Kajavallalle Venlojen ratojen suunnittelu on ollut hieno haaste. Hän on toiminut aikaisemmin esimerkiksi FinnSpringin ratamestarina kaksi kertaa, mutta Jukola on aivan omanlaisensa kokemus.

– Naiset suunnistivat huomattavasti nopeammin kuin oli ennakkoon arvioitu. Ensimmäisellä väliaikarastilla kärki oli 2 minuuttia etuajassa, mutta toisella ja kolmannella väliaikarastilla kärki suunnisti aikataulun mukaisesti. Etukäteen tiedettiin, että alussa ja lopussa maasto on nopeakulkuista, totesi ratamestari Kajavalta.

– Ratojen suunnittelun aloitin kesällä 2013 ja ne valmistuivat joulukuussa 2014.  Paimion maasto ei ollut kovin tuttu entuudestaan toisin kuin se on ollut Jukolan ratamestari Oksalle.  Kartat menivät painoon maaliskuussa 2015, kertoi Kajavalta.

« Takaisin

Osuusisännät

Osuusisännät

Pääyhteistyökumppani

Isäntäkaupungit

Taustayhteisöt

Yhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit