Sweco usealla joukkueella Jukolan haasteisiin

Rakennus- ja ympäristöalan yritys Sweco osallistuu Louna-Jukolaan usean joukkueen voimin. Itse Jukolan viestiin osallistuu neljä joukkuetta. Näistä kaksi koostuu pääosin Pasilan Rakennetekniikasta, yksi Turun Rakennetekniikasta ja yksi Ympäristöstä. Pasilasta ollaan oltu aktiivisuunnistajien johdolla jo useampi vuosi mukana. Muissa joukkueissa taas on sitäkin enemmän ensikertalaisia.

Naisten Venlojen viestiin on Pasilan Rakennetekniikasta yksi ja Ympäristön Turun-toimistosta kaksi joukkuetta.

Turussa innostus osallistumisesta heräsi, kun huomattiin, että kisa on aivan kotikulmilla. Ympäristön naisten joukkueessa juokseva Jutta Nieminen kertoo, että joukkueita alettiin koota ja harjoittelu aloittaa jo vuosi sitten.

– Turun seudun kuntorasteilla on käyty yksin ja yhdessä syksyn, talven ja kevään mittaan. Lisäksi toimiston kokeneemmat suunnistajat ovat pitäneet teoriatunteja ja opastaneet taitoja metsässä, Nieminen kertoo.

Naisten joukkueiden jäsenille suunnistus on uusi laji ja harrastus. Venlojen viestin 6–9 kilometrin mittaisissa osuuksissa riittää haastetta, mutta usko onnistumiseen on matkan varrella voimistunut.

– Suunnistus on hieno harrastus, jossa saa liikkua luonnossa ja kuntoilla omaan vauhtiin. Ja nyt ovat taidotkin karttuneet. Esimerkiksi kompassin käyttö on nyt hallussa, joten urakasta selvitään varmasti. Ja onhan siellä kilpasiskoja metsä täynnä, joilta voi tarpeen mukaan kysyä apua, Nieminen naurahtaa.

Jukola ja siihen valmistautuminen on ollut ennen kaikkea sosiaalinen tapahtuma. Telttapaikat on varattu, ja tarkoitus on naisten viestin jälkeen jäädä kannustamaan myös miesten joukkueita läpi yön.

Vaikka valmistautuminen on sujunut hyvin, riittää vielä jännitettävää: tilattujen Swecon suunnistuspaitojen toimitus menee nimittäin aivan H-hetkeen.

– Toivottavasti paidat tulevat ajoissa, jotta pääsemme viemään Swecon värejä maailman kartalle!

Sweco Ympäristön Turun-toimiston "Venlat" Satu Mäkinen, Lotta Heinonen ja Maiju Hannuksela Paimion harjoitusmaastoissa.

Sweco Ympäristön Turun-toimiston ”Venlat” Satu Mäkinen, Lotta Heinonen ja Maiju Hannuksela Paimion harjoitusmaastoissa.

« Takaisin

Osuusisännät

Osuusisännät

Pääyhteistyökumppani

Isäntäkaupungit

Taustayhteisöt

Yhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit