Pimenevä metsä kutsui Jukolan veljeksiä

Lamppumeri valaisi Jukolan kylän veljesten rynnätessä matkaan. Kuva Jukka Lämsä

Lamppumeri valaisi Jukolan kylän veljesten rynnätessä matkaan. Kuva Jukka Lämsä

Kesäkuinen ilta oli vasta hämärtymässä lauantaina, kun panssariajoneuvon raskaan konekiväärin sarja lähetti Jukolan viestin joukkueet matkaan. Koko Jukolan kylän väki oli kerääntynyt lähtöviitoituksen varteen saattelemaan suosionosoituksin matkaan ensimmäisen osuuden veljeksiä.

Otsavalojen vana valaisi koko tienoon, kun  jono eteni vääjäämättömänä vyörynä metsään ensin K-pisteelle ja siitä edelleen kohti ensimmäisiä rasteja. Suurin osa suunnistajista oli jo sytyttänyt kirkkaan valon, mutta muutama mies eteni pienen kartanlukuvalon turvin.

Kilpailuun lähti kaikkiaan 1756 joukkuetta. Eturivistä ryntäsivät matkaan muun muassa viimevuotinen voittaja Kalevan Rasti, IFK Lidingö, Halden SK, Hiidenkiertäjät ja Vaajakosken Terä.

Ensimmäinen osuus on 13,8 – 13,9 kilometrin pituinen. Sen aikana iltahämärä vaihtuu pimeydeksi. Ensimmäisiä miehiä odotetaan vaihtoon noin 20 minuuttia yli puolenyön. Voittajajoukkueen arvioidaan olevan maalissa sunnuntaiaamuna kello 7.10.

 

 

 

« Takaisin

Osuusisännät

Osuusisännät

Pääyhteistyökumppani

Isäntäkaupungit

Taustayhteisöt

Yhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit