Louna-Jukolan ensiesiintyminen yleisömenestys

Paimion kaupungintalon auditorio täyttyi ääriään myöten tiistaina 11.11., kun Louna-Jukolan kilpailunjohtaja Janne Virtanen ja valiokuntien vastuuhenkilöt kertoivat järjestelyjen etenemisestä. Jukolan viesti on suunnistettu Paimiossa aiemmin jo kahdesti, vuosina 1972 ja 1993, joten ensi kesänä on vuorossa kolmas kerta. Tavoitteena on kaikkien aikojen suurin Jukolan viesti. Hyvät liikenneyhteydet ja ”keskeinen” sijainti mahdollistavat osanottajaennätyksen rikkomisen, ja kovapohjainen kilpailukeskus kestää suurenkin yleisömäärän aiheuttaman kuormituksen.

Louna-Jukolan arvot liittyvät ympäristön ja luonnon arvostamiseen, perinteisiin ja arvokkuuteen, elämyksellisyyteen sekä yhteisöllisyyteen. Fyysinen ja henkinen hyvinvointi ovat avainasemassa niin, että ”Jokainen on voittaja”, kuten Louna-Jukolan slogan visioi.

Kilpailukeskuksen eri toimintojen sijoittuminen hahmottui aluekartan avulla paikalla olleille yli 150 hengelle. Suunnitelmat niin lähtösuoran, autopaikoituksen kuin teltta-alueen osalta ovat jo käytännössä valmiita, vaikka kisaviikonloppuun on aikaa vielä yli 200 vuorokautta.

Vapaaehtoisen talkootyön merkitys tapahtuman onnistumiseksi on erittäin suuri. Neljäsosa tarvittavasta 1600–1700 talkoolaisen porukasta on jo koossa, mutta vielä tarvitaan paljon innokkaita mukaan. Valiokuntien vetäjät kertoivat tilaisuudessa tarkemmin, millaisia tehtäviä on luvassa. Eniten tekijöitä tarvitaan ravintolatoimintojen pyörittämiseen. Jukolan kylä ei nuku, vaan esimerkiksi erilaista ruokaa ja juomaa kuluu kellon ympäri. Myös liikenteen ohjauksen ja paikoituksen tehtäviin tarvitaan paljon talkoolaisia, jotta jopa 50 000 ihmistä saadaan siirtymään kisakeskukseen sujuvasti.

Innostus Louna-Jukolan tekemiseen on suuri ja se auttaa löytämään hyvät ratkaisut viimeisiinkin haasteisiin ja onnistuneen suunnistustapahtuman luomiseen.

Talkoolistalla on edelleen rutkasti tilaa, ja mielekästä tekemistä löytyy takuulla jokaiselle. Ilmoittaudu siis talkoolaiseksi vaikka heti ja tule tekemään Louna-Jukolaa!

Ilmoittaudu talkoolaiseksi tästä

Yleisö kuuntelee ensi kesän suurtapahtuman järjestelyjen tilaa ja edistymistä. Kuva: Jari Virtanen.

Yleisö kuuntelee ensi kesän suurtapahtuman järjestelyjen tilaa ja edistymistä. Kuva: Jari Virtanen.

« Takaisin

Osuusisännät

Osuusisännät

Pääyhteistyökumppani

Isäntäkaupungit

Taustayhteisöt

Yhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit