Louna-Jukola rakentuu kuudesta rekkalastillisesta puuta

Infoteltta, kauppa, ravintola ja saunat. Muun muassa näihin rakennelmiin tarvitaan puuta ja lukemattomia vapaaehtoisten nikkaroijien työtunteja.

Tällä hetkellä Paimion Jukantiellä majailee kolme rekkalastillista puutavaraa, joista puolet on jo muuntunut Jukolan tarpeisiin.

– Yhteensä puutavaraa tulee noin kuusi rekallista. Olemme jo tehneet muun muassa 1000 metriä siirrettävää aitaa ja suihkuseinäkkeitä, kertoo rakenteista vastaava Kassu Grönlund.

Osa puutavarasta on perintöä edellisistä kisoista, mutta moni elementti joudutaan rakentamaan itse.

– Louna-Jukola on siitä erilainen kisa, että kaikki rakennukset ovat asfaltin päällä, kun ne ovat aiempina vuosina olleet pelloilla. Emme pysty lyömään tolppia maahan, minkä vuoksi rakentaminen tehdään hiukan eri lailla. Esimerkiksi aitoihin on tehty tukijalat, Grönlund mainitsee.

Metsä yhdistää

Uuden puutavaran on toimittanut Koskella päämajaansa pitävä sahateollisuusyritys Westas Group.

– Halusimme olla mukana nimenomaan metsäaiheisessa, paikallisessa suurtapahtumassa, sillä koen sen vahvasti meitä yhdistävänä tekijänä, Westas Groupin toimitusjohtaja Pekka Kopra kertoo.

– Rastipukkeihin tarvittavan tavaran toimitimme jo syksyllä, ja muukin puu on jo valmiina talkoolaisia varten.

Ensimmäistä kertaa Jukolan viestissä mukava oleva Westas isännöi viidettä kisaosuutta. Yritys pääsee ottamaan tuntumaa osuuteen aivan ruohonjuuritasolla.

– Tarkoitus on saada Jukolan viestiin joukkue kasaan. Meillä on yhteensä noin 135 työntekijää, joten eiköhän sieltä saada koottua yksi joukkueellinen, Kopra arvioi.

3D-mallit helpottavat urakkaa

Suurin yksittäinen rakennelma kisa-alueella on väliaikainen ylikulkusilta, jonka tulevat rakentamaan Puolustusvoimien kokelaat.

– Siitä tulee yli 42 metriä pitkä ja neljä metriä korkea. Suunnistajat kulkevat sillan yli ja yleisö ali, Grönlund selventää.

Vapaaehtoisten rakentajien urakkaa ovat helpottaneet kaikista elementeistä tehdyt 3D-piirrokset. Työtunteja ne eivät silti juurikaan vähennä.

– Laskin, että 700 tuntia tähän on jo mennyt. Meitä on noin 25 vapaaehtoista tekemässä töitä kaksi kertaa viikossa, eläkeläiset yleensä aamuvuorossa ja työssäkäyvät illalla, Grönlund kertoo.

– Olemme erittäin hyvin aikataulussa eikä paniikki iske missään vaiheessa, sillä olemme myös varautuneet viime hetken toiveisiin.

Osa nikkaroinnin tuloksista. Etualalla mm. aitaelementtejä, taustalla vaihtoon ja maaliin tulevia kilpailijoita ohjaava portti.

Osa nikkaroinnin tuloksista. Etualalla mm. aitaelementtejä, taustalla vaihtoon ja maaliin tulevia kilpailijoita ohjaava portti.

« Takaisin

Osuusisännät

Osuusisännät

Pääyhteistyökumppani

Isäntäkaupungit

Taustayhteisöt

Yhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit