Louna-Jukola kisataan monen maanomistajan mailla

Louna-Jukolan tärkeimmät yhteistyökumppanit ovat maanomistajat, joiden mailla kilpailu käydään. Yksi näistä maanomistajista on Mikko Lindberg, jonka tilalla on kotieläimiä ja kasvinviljelyä sekä noin 100 hehtaaria metsää.

Lindbergillä on paljon kokemusta suunnistuskisoista: kisoja on järjestetty hänen maillaan useana kesänä. Tähän mennessä suurimmat kisat ovat vuoden 1972 Jukolan viesti ja Fin5-rastiviikko vuonna 1997. Kun Lindberg kuuli, että vuoden 2015 Jukolan viesti järjestetään Paimiossa, hän osasi heti odottaa yhteydenottoa.

Lindbergin mukaan yhteistyö suunnistusseurojen kanssa on aina sujunut hyvin. Lindberg on itsekin kuntourheilija ja tukee mielellään suunnistuskilpailujen järjestämistä. Hänelle on tärkeää kannustaa ihmisiä liikkumaan metsässä, eikä siksi halua rajoittaa suunnistajien kilpailumahdollisuuksia. Suunnistuskisoista toki jää aina jälkiä metsään, joskus jopa vuosikymmeniksi.

– Sammalet ja jäkälät kärsivät ja polkuja syntyy. Vuoden 1997 Fin5-rastiviikon polkuja näkyy metsissäni edelleen. Vauriot eivät kuitenkaan ole niin suuria, että ne haittaisivat metsätaloutta, Lindberg kertoo.

Peruspaimiolaisena Lindberg on erittäin mielissään, että Louna-Jukola kisataan Paimiossa. Kisaviikonloppuna Lindberg majoittaa tilalleen joko järjestäjiä tai kilpailijoita sekä vastaa ehkä ensiapupisteen vesihuollosta.

– On hienoa saada omaan kuntaan iso tapahtuma, joka tuo mukanaan kansainvälistäkin näkyvyyttä. Olen siis ilman muuta talkoissa mukana, Lindberg toteaa.

Kuva: Jari Virtanen.

Kuva: Jari Virtanen

« Takaisin

Osuusisännät

Osuusisännät

Pääyhteistyökumppani

Isäntäkaupungit

Taustayhteisöt

Yhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit