Louna-Jukola huimassa ennätysvauhdissa

Louna-Jukolan ensimmäinen ilmoittautumiskynnys umpeutui eilen puoliltaöin. Tähän mennessä ilmoittautuneiden määrän perusteella tulossa on todellinen Jukola-jytky. Järjestäjien tavoite vähintään 17 000 osanottajasta näyttää mahdollisen sijaan erittäin todennäköiseltä.

Kynnyksen sulkeutuessa Venlojen viestiin oli ilmoittautunut 1011 ja Jukolan viestiin 1229 joukkuetta. Yksittäisten suunnistajien määrässä ollaan peräti 2000 henkeä edellä viime vuoden Kuopio-Jukolan vastaavaa ajankohtaa.

Molemmissa viesteissä nyt ilmoittautuneita joukkueita on lähes 200 viimevuotista enemmän. Suunnilleen samoihin lukuihin päästään vertaamalla määriä kolmen edellisen Jukola-vuoden keskiarvoihin, Venloissa vielä hieman ylemmäs.

Myös joukkueiden kotimaiden kirjo on varsin kattava. Tällä hetkellä joukkueita on 17 maasta, kaukaisimmat niistä Espanjasta. Kokonaismäärästä ulkomaisia joukkueita on tällä hetkellä 17 %.

– Suuri osanottajien määrä kertoo, että olemme tehneet asioita oikein. Vaikka kyseessä on vain ”väliaikatulos”, tuntuu tämäkin parin vuoden talkootyön jälkeen palkkapäivältä, iloitsee kilpailunjohtaja Janne Virtanen.

Määrät ovat selkeää vahvistusta uumoiluille siitä, että suunnistus ja Jukola kiinnostavat ihmisiä ja erityisesti kokonaan uusia kuntoilijoita. Ja Paimioon vielä väkeä mahtuu, eikä mitään suunnitelmia ole tarvetta laittaa uusiksi.

– Suuri osanottokiinnostus lisää meidän koko organisaation tahtotilaa tehdä Louna-Jukolasta kaikkien aikojen Jukola. 128 päivän päästä koittaa H-hetki ja kaikki on valmista, jatkaa Virtanen.

Ei tämä kuitenkaan vielä tässä ollut – Louna-Jukolaan pääsee ilmoittautumaan vielä pitkälle alkukesään! Tule siis mukaan tekemään historiaa ja ilmoita joukkueesi edellisten jatkoksi!

Jukola2014_lahto

Louna-Jukolan lähtöviivalla tulee mitä todennäköisimmin olemaan väkeä vielä enemmän kuin tässä Kuopio-Jukolan startissa. Kuva: SSL / Pirjo Valjanen.

« Takaisin

Osuusisännät

Osuusisännät

Pääyhteistyökumppani

Isäntäkaupungit

Taustayhteisöt

Yhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit