Kilpailun suojelija Reijo Karhinen vaikuttunut Jukolan tunnelmasta

Kilpailun suojelija Reijo Karhinen on vaikuttunut Louna-Jukolan tunnelmasta. Kuva: Risto Raunio.

Reijo Karhisen mukaan Louna-Jukola on yhteisöllisyyden juhlaa. Kuva: Risto Raunio.

Louna-Jukolan suojelijana toimii OP-ryhmän pääjohtaja Reijo Karhinen. Karhinen on ensikertalainen Jukolan viestissä, eikä hän peittele hämmästystään ja innostustaan.
– Erityisesti näinä aikoina, kun arjessa näkee paljon vastakkainasettelua ihmisten välillä, tämä Jukolakylän tunnelma lyö ällikällä. Kunpa tästä yhteisöllisyydestä, talkoohengestä ja innostuksesta saisi edes pienen osan siirrettyä yhteiskuntaan ylipäätään.

Karhinen korosti Jukolan juhlassa pitämässään puheessa, että metsä ja yhdessä tekeminen ovat aina olleet tärkeä osa suomalaisuutta.
– Metsä ei meitä pelota. Päinvastoin, se tuo mielenrauhaa, antaa iloa ja lohtua ja siellä liikkumalla saadaan kunto nousuun.
Karhinen sai kutsun ryhtyä Louna-Jukolan suojelijaksi viime syksynä. Hän oli kutsusta otettu ja on mielellään seurannut kisajärjestelyjä siitä lähtien. Hän on myös osallistunut Jukolan viestintätalkoisiin twiittaamalla.

Puheensa Jukolan juhlassa Karhinen päätti kiittämällä kaikkia: kilpailijoita, talkoolaisia, maanomistajia ja yhteistyökumppaneita. Suojelijan ominaisuudessa hän myös esitti pilke silmäkulmassa toiveen, että Jukolan suunnistusperhe käyttäytyy loppuun asti yhtä kiltisti kuin tähänkin asti.

« Takaisin

Osuusisännät

Osuusisännät

Pääyhteistyökumppani

Isäntäkaupungit

Taustayhteisöt

Yhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit