Karhukopla vuoden 1985 joukkueella Louna-Jukolaan

Laitilan Jukolassa 1985 paras suomalaisjoukkue, neljänneksi sijoittunut Rastikarhujen ”Karhukopla”, osallistuu Louna-Jukolaan samalla joukkueella. 30 vuotta sitten joukkueen keski-ikä oli alle 22 vuotta. Vuonna 1985 joukkue oli saavuttanut menestystä jo aikaisemmin keväällä Tiomilassa. Karhukopla oli toiseksi paras suomalaisjoukkue ollen kahdeksas.

Karhukoplan menestys rakentui hurttiin huumoriin ja kovaan keskinäiseen kilpailuun, sillä parhaimmillaan ryhmään kuului 30 miessuunnistajaa. Lisäksi suunnistus oli hauska harrastus. Menestyminen suunnistusviesteissä oli Karhukoplan tärkein tavoite. Yksi huomattava viestivoitto tuli jo nuorten sarjoissa. Kesällä 1981 ryhmä leireili Norjassa. Kongsbergissa järjestetyn SOLO-viestin nuorten sarjassa Karhukoplan pojat ottivat kolmoisvoiton.

Rastikarhujen ykkösjoukkue oli huomattu jo Ounasvaaran Jukolassa, jolloin joukkue oli 45. Radiotoimittajat Antero Viherkenttä ja Pekka Oksala kehuivat joukkuetta. Rastikarhujen joukkuetta pidettiin tuolloin tulevaisuuden joukkueena.

Karhukoplan jäsen Olli Ranta kertoo, että tämän vuoden Jukola-projekti käynnistyi keväällä kaksi vuotta sitten, kun ryhmä kokoontui Porin Yyterissä. Ryhmä on pitänyt muutamia yhteislähtöharjoituksia. Timo Pöysti puolestaan toteaa harjoittelusta, että itse kukin voisi hieman enemmän harjoitella, mutta iän johdosta panostetaan laatuun. Juha-Pekka Harjun mukaan tämän vuoden Jukola on ennen kaikkea ollut hieno projekti nuoruuden parhaiden aikojen kavereiden kanssa.

– Joukkueen jäsenet ovat sen verran urheilu- ja kilpailuhenkisiä, että huonosti valmistautuneena emme halua mukaan lähteä, kommentoi ”Jippo” Harju.

Rannan mukaan tärkeintä on, että kaikki pääsevät mukaan. Varsinaista sijoitustavoitetta heillä ei ole. Huhujen mukaan heidän puolestaan olisi lyöty vetoa siitä, että he sijoittuisivat 300 parhaan joukkoon. Joka tapauksessa hauskaa heillä tulee olemaan niin kuin 30 vuotta sitten.

Viestin aloittaa Timo Pöysti, joka taitaa yösuunnistuksen salat. Laitilan Jukolasta Pöystille on jäänyt mieleen ykkösrastille eteneminen. Lähtö tapahtui normaalisti ja hän juoksi lähtöalueen aukean osuuden kohtuullisen kovaa. Sen jälkeen oli aika tiheä koivikko, josta Timo Pöysti meni läpi suunnalla kohti ykköstä.

– Ykkösrasti ei ollut kovin kaukana lähdöstä, mutta huomasin nousevani yksin rastimäkeen. Mieleen jäi erityisesti se, kun rastilla oli monia pitkiä rastipukkeja ja kymmeniä pihtileimasimia. Leimasin ihan yksin – ketään muita ei näkynyt. Silloin hymyilytti, muistelee Pöysti.

Seuraavilla osuuksilla suunnistavat Veli-Pekka Nurmi, Risto Metsälä, Jyrki Ankelo, Olli Ranta, Leo Pyymäki ja ankkurina Juha-Pekka Harju.

Harjulle on erityisesti jäänyt mieleen vuoden 1985 Jukolasta joukkueesta huokunut rajaton itseluottamus. Omasta juoksustaan hän muistaa sen, että juoksu kulki paremmin kuin koskaan.

– Tein pieniä virheitä. Sijoitus oli hyvä, mutta hieman jäi kismittämään, että sijoitus olisi voinut olla vielä parempikin, summaa Harju.

Olli Rannan hienoin muisto Laitilasta liittyy J-P Harjun loistavaan juoksuun. Ilman J-P:n suoritusta Karhukopla ei olisi pystynyt parhaaksi suomalaisseuraksi. Laitilan Jukolan yössä J-P Harju totesikin: ”Kilpaileminen on hauskaa, ja jos pärjää, on vielä hauskempaa.”

Karhukoplan pojat Laitilan Jukolan palkintokorokkeella juoksujärjestyksessä oikealta Timo Pöysti, Veli-Pekka Nurmi, Risto Metsälä, Jyrki Ankelo, Olli Ranta, Leo Pyymäki ja Juha-Pekka Harju. Selin oikealla esittelijänä jo edesmennyt kuuluttajalegenda Asser Kimpi. Kuva: Satakunnan Kansa.

Karhukoplan pojat Laitilan Jukolan palkintokorokkeella juoksujärjestyksessä oikealta Timo Pöysti, Veli-Pekka Nurmi, Risto Metsälä, Jyrki Ankelo, Olli Ranta, Leo Pyymäki ja Juha-Pekka Harju. Selin oikealla palkittavien joukkueiden esittelijänä jo edesmennyt kuuluttajalegenda Asser Kimpi. Kuva: Satakunnan Kansa.

« Takaisin

Osuusisännät

Osuusisännät

Pääyhteistyökumppani

Isäntäkaupungit

Taustayhteisöt

Yhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit