Kalevan Rasti tietää miten Jukola voitetaan

Kolme kertaa peräkkäin Jukolan viestin voittaneella Kalevan Rastilla on onnistuessaan mahdollisuus nousta sunnuntaiaamuna yksin historiatilaston kärkeen peräkkäisten voittojen määrässä. Nyt ykköstilaa on jakamassa 1960-luvun alkuvuosina triplan napannut Tampereen Pyrintö.

Ainakin lähtökohdat historian uusiksi laittamiselle ovat mainiot. Vaikka yksi seuran tähtiviestittäjistä, Fabian Hertner, suunnistaakin Jukolan pääasiassa muiden sveitsiläisten kanssa kootussa OLV Basellandin joukkueessa, ja Suomen maajoukkueessakin edustanut Aaro Asikainen on toipumassa jalkaoperaatiosta, riittää seuralla kohtalaisen isoja pyssyjä osuudelle kuin osuudelle. Lisäksi kovien kilpakumppanien takaiskut – Haldenilta Olav Lundanes ja mahdollisesti IFK Lidingöltä Fredrik Johansson poissa – tasoittavat tilannetta KR:n eduksi.

Kalevan Rasti nappasi viime vuonna Kuopiossa kolmannen peräkkäisen Jukola-voiton. Kuva: Valtteri Vallittu.

Kalevan Rasti nappasi viime vuonna Kuopiossa kolmannen peräkkäisen Jukola-voiton. Kuva: Valtteri Vallittu.

Valmentaja Antti Harju ennakoi tasaista kilpailua, sillä maasto on aika tasapuolista kaikille ja huippujoukkueetkin paperilla varsin tasaväkisiä.

– Maasto ei kai ole aivan alueen vaativimmasta päästä mutta varmasti tulee olemaan haastavia rastivälejä pienipiirteisillä alueilla ja rinteissä. Kartta tulee olemaan hyvä, onhan se Jussi Silvennoisen käsialaa. Kartoitustyyli on tuttu meille mutta myös ulkomaalaisille, jotka Suomessa treenaavat pääosin juuri Jussin kartoilla, sanoo Harju.

Varsinaisen Jukola-leirinsä KR piti toukokuun puolivälissä, ja lisäksi yksittäiset urheilijat ovat pitäneet yksin tai pienryhmissä omia leirejään. Paikalle joukkue saapuu pari päivää etukäteen tekemään viimeiset harjoitukset relevanteissa maastoissa. Itse suunnistustreenejäkin oleellisemmaksi nousevat kuitenkin psyykkiset asiat.

– Vanhoja karttoja tutkitaan ja spekuloidaan ratoja. Yleensä on tässä onnistuttu hyvin eikä kisassa ole tullut yllätyksiä. Tärkeintä valmistautumisessa on kuitenkin mentaalipuoli. Siinä meitä tietysti auttaa se, että tiedämme mitä Jukolan voittaminen vaatii, Harju linjaa.

– Tavoitteena on tehdä ehjä joukkuesuoritus, jossa jokainen mies kantaa vastuunsa ja suunnistaa omalla tasollaan. Se on sitten muista joukkueista kiinni mihin riittää. Aika usein on riittänyt.

Monista kilpakumppaneista poiketen Harju ei pidä Kalevan Rastia selkeänä ennakkosuosikkina vaan yhtenä useammista voittoon pystyvistä joukkueista.

– Joukkoon kuuluvat ainakin Halden, Lidingö, IFK Göteborg ja Malung, joskin kahdella ensin mainitulla on poisjääntejä. Turun Metsänkävijät voisi olla musta hevonen, päättää Harju.

Antti Harju käsissään Suunnistusvalmentajat ry:n luovuttama tunnustuspalkinto Kuopio-Jukolan parhaalle suomalaisjoukkueelle. Kuva: Ilkka Seppä.

Antti Harju käsissään Suunnistusvalmentajat ry:n luovuttama tunnustuspalkinto Kuopio-Jukolan parhaalle suomalaisjoukkueelle. Kuva: Ilkka Seppä.

« Takaisin

Osuusisännät

Osuusisännät

Pääyhteistyökumppani

Isäntäkaupungit

Taustayhteisöt

Yhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit