Jukolan viestin palkintojenjako ja lipun luovutus

Jukolan viestissä menestyneistä joukkueista palkittiin Juhlalavalla 25 parasta. Jukola-mitalin lisäksi joukkueet saivat palkinnoksi urheilukerrastoja, otsalamppuja ja riistakameroita.

Louna-Jukolan 2015 voittajana palkittiin norjalainen Kristiansand OK. Jukolan viestin kiertopalkinnon Lukkarin opin luovutti Kaukametsäläiset ry:n puheenjohtaja Juhani Sihvonen. Voittajien palkintoihin kuului myös piikkiöläisen Ireene Kosken suunnitelema solmioneula ja leirilahjakortti Kisakallion urheiluopistoon. Suomen suunnistusvalmentajat ry palkitsi kolmanneksi tulleen Kalevan rastin valmentajan Antti Harjun parhaan suomalaisjoukkueen valmentajana.

Kuva: Kirsi Purola

Kuva: Kirsi Purola

Tilaisuus päättyi juhlalliseen Jukolan lipun luovutukseen. Symbolinen ele siirsi Jukolan viestivastuun Louna-Jukolalta ensi vuoden Jukolan järjestävälle Lappeen Riennolle. Lappeen Riennon edustajat Juha Heimala, Harri Kauranen ja Irmeli Lallo toivottivat yleisön tervetulleeksi iloiseen Etelä-Karjalaan vuonna 2016.

Kuva: Kirsi Purola

Kuva: Kirsi Purola

Ennen ja jälkeen tilaisuutta yleisöä viihdytti paikallinen Antti Paranko Group.

« Takaisin

Osuusisännät

Osuusisännät

Pääyhteistyökumppani

Isäntäkaupungit

Taustayhteisöt

Yhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit