Jukolan kilpailukeskuksen kalustoa saapunut Paimioon

Kilpailukeskuksen kiertävää kalustoa on saapunut kesän aikana Paimioon Puolustusvoimien kuljettamana. Vuodesta ja Jukolasta toiseen osa kalustosta ja kilpailukeskuksen rakennusmateriaalista pysyy samana – vain paikka vaihtuu. Kalustoon kuuluvat muun muassa telttasaunat, kiukaat, suihkut, karttatelineet, maalin leimauskorokkeet sekä myyntikojuja ja -telttoja.

– Kuopion Vehmersalmelta Paimioon siirtyi yhteensä kuusi ajoneuvoyhdistelmällistä kiertävää kalustoa, kertoo Louna-Jukolan kenttäpäällikkö Juha Suominen.

Kysymyksessä oli siis melko suuri tavaraerä. Jukolan viestin tärkeä yhteistyökumppani Puolustusvoimat auttoi kaluston rahtaamisessa. Kontit saapuivat Paimioon Puolustusvoimien rekoilla ja ovat nyt hyvässä tallessa odottamassa käyttöään Louna-Jukolassa. Ensi kesänä mm. mukana olleet kiukaat lämmittävät suunnistusurakasta suoriutuneita venloja ja Jukolan jusseja Paimiossa.

– Kuljetuksen toteutti Porin prikaati varusmiesten ammattipätevyyskoulutukseen liittyen, toteaa Louna-Jukolan puolesta kuljetuksista vastannut Marko Österman.

Louna-Jukolan puolesta haluamme kiittää Puolustusvoimia yhteistyöstä rahdin kuljetuksessa!

JukolaKalustoa_1JukolaKalustoa_2

« Takaisin

Osuusisännät

Osuusisännät

Pääyhteistyökumppani

Isäntäkaupungit

Taustayhteisöt

Yhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit