Intersport-Jukolakoulut starttaavat viikolla 14!

Intersport-Jukolakoulut ovat Louna-Jukolaan tähtääviä suunnistuskursseja sekä aloitteleville että jo hieman suunnistukseen tutustuneille aikuisille (Jukolan viestin osallistumisikäraja 15 vuotta). Käytännön harjoitusten lisäksi kurssiin sisältyy teoriaosuus, jossa perehdytään suunnistustekniikkaan, karttamerkkeihin ja kompassin käyttöön. Kurssilla käydään myös läpi Jukolan viestin erityispiirteitä kilpailijan näkökulmasta.

Jukolakoulun jälkeen pystyt itsenäisesti jatkamaan harjoittelua kohti Louna-Jukolaa esimerkiksi kuntorasteilla. Kurssin hintaan sisältyy yksi vapaalippu Turku- tai Peimarin Rasteille.

Jokaisessa suunnistuskoulussa on opetusta kahdella eri taitotasolla, joten se sopii myös työ- ja kaveriporukoille, joissa osalla on jo hieman suunnistuskokemusta. Ohjaajina toimivat Turun Suunnistajien ja Paimion Rastin kokeneet aktiivisuunnistajat.

Nämä ovat jatkoa viime syksyn suosituille Jukolakouluille, joissa oli mukana yhteensä 83 suunnistuksesta kiinnostunutta hakemassa vauhtia Louna-Jukolaan tai oppimassa muuten lajin saloja.

Kevään 2015 ryhmät kokoontuvat joko maanantaisin tai tiistaisin viikolta 14 alkaen. Tutustu suunnistuskoulujen sisältöön ja ilmoittaudu mukaan vaikka jo tänään!

VenlaLahto2014

« Takaisin

Osuusisännät

Osuusisännät

Pääyhteistyökumppani

Isäntäkaupungit

Taustayhteisöt

Yhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit