Vielä ehdit mukaan Valio-Jukolaan, katsojaksi tai toimitsijaksi

Valio-Jukolan ilmoittautuminen sulkeutuu perjantaina 8.6. Nyt on aika toimia, jos haluat kilpailla 17 000 muun suunnistajan kanssa kaikkien aikojen suurimmassa Jukolan viestissä.

Ilmoittautuminen onnistuu helposti Jukolan www-sivujen ilmoittautumispalvelujen kautta.

Kisakylä rakentuu jo

Kun kilpailuihin on aikaa hiukan yli viikko, kiivain rakentaminen on jo käynnissä. Hakunilan urheilupuistossa voi jo nähdä, kuinka maalikopit odottavat suunnistajia ja telttasauna alkaa kohota Hakunilan uimahallin kupeeseen.

Jukolan talkoolaiseksi voi vielä ilmoittautua. Vapaaehtoisia tarvitaan kisaviikonlopun aikana erityisesti liikenteenohjaukseen ja ravintolamaailman toimintoihin. Apua tarvitaan myös kisaviikonlopun jälkeen purkutalkoissa. Erityisosaamista ei tarvita, sillä tehtäviin perehdytetään.

Tule tekemään ja kokemaan Valio-Jukola yhdessä 1500 toimitsijan kanssa. Ilmoittaudu nyt osoitteessa www.jukola.com/2012/toimitsijat.

Ilmaiseksi suurtapahtumaan

Valio-Jukolaan voi tulla katsojaksi kuka vaan, eikä se maksa mitään. Parhaiten paikalle pääsee julkisella liikenteellä. Omalla autolla saapuvien kannattaa varautua ruuhkaan.

Venlojen viesti starttaa lauantaina 16.6. klo 14. Voittotaistelua taas käydään noin 17 aikoihin. Miesten viestin lähtö on ikimuistoinen kokemus tuhannen suunnistajan kiiruhtaessa lamput päässä metsään. Sen voi kokea lauantaina klo 22.30. Miesten voittaja saapuu maaliin sunnuntaiaamuna noin klo 6.30.

Itse kilpailun lisäksi Jukola-kylässä on paljon toimintaa. Avajaiset aloittavat kisakylän toiminnan lauantaina klo 13. Metsäkirkko kokoaa kisaväen rauhoittumaan Håkansbölen kartanonopuistoon lauantaina klo 17.30. Lastenmaailmassa on ohjelmaa perheen pienimmille ja lukuisat myyntipisteet tarjoavat kisavieraille tarjouksia läpi yön.

Valio-Jukola järjestetään 16.-17.6. Hakunilan urheilupuistossa.

« Takaisin