Valio-Jukola ja Vantaan seurakunnat yhteistyöhän

Metsäkirkko on tunnelmallinen kokemus.

Valio-Jukola ja Vantaan seurakunnat ovat solmineet yhteistyösopimuksen. Sopimuksen myötä seurakunnat osoittavat olevansa vahvasti mukana Valio-Jukolan järjestelyissä ja halunsa tukea 16.-17.6. Vantaalla järjestettävän suunnistusviestin järjestelyjen onnistumista.

– Olemme iloisia, että Vantaan seurakunnat päättivät lähteä mukaan yhteistyöhön. Uskomme, että Valio-Jukolasta tulee Jukolan Viestin yli 60-vuotisen historian parhaiten järjestetty kilpailu niin kilpailijoiden, katsojien, yhteistyökumppanien kuin muidenkin sidosryhmien näkökulmasta, Valio-Jukolan varakilpailunjohtaja Vesa Lehtomäki toteaa.

Vantaan seurakunnat osallistuu kiinteästi Valio-Jukolan järjestelyihin. Yksi näkyvin yhteistyön muoto on Jukolan viestiin perinteisesti kuuluva metsäkirkko. Kaikille avoin ulkojumalanpalvelus järjestetään Håkansbölen kartanon tunnelmallisissa maisemissa lauantaina 16.6. alkuillasta. Metsäkirkon järjestelyistä vastaa Hakunilan seurakunta.

Metsäkirkon lisäksi seurakunta näkyy myös kilpailukeskusalueella ja monet seurakunnan työntekijät ovat myös ilmoittautuneet Jukolan toimitsijatehtäviin.

« Takaisin