Valio-Jukola 2012 etenee aikataulussa

Valio-Jukolaan on aikaa enää hiukan yli puoli vuotta, mutta järjestäjät ovat levollisella mielellä; valmistelut ovat sujuneet suuremmitta ongelmitta ja aikataulussa.

Viidensadan toimitsijan rajapyykki ylitetty

500 toimitsijan rajapyykki saavutettiin joulukuun puolivälissä ja tällä hetkellä toimitsijarekisterissä on jo 520 innokasta ja motivoitunutta henkilöä. Tavoitteena on kuitenkin huikea 1800 toimitsijaa, joten vapaaehtoisten rekrytointi jatkuu kiivaana.

– Vapaaehtoisia on ilmoittautunut tasaiseen tahtiin ja saavutamme tavoitetta vähitellen. Uskomme järjestelyorganisaatiossa, että kun vuosi tässä vaihtuu seuraavaan, niin ilmoittautumisten tahti tulee kiihtymään. Edelleen kuitenkin toivomme kaikilta aktiivista rekrytointityötä, jotta tavoite saavutettaisiin hyvissä ajoin ennen tapahtumaa, toimitsijavastaava Mari Hämäläinen toteaa.

Järjestelyt etenevät aikataulussa

Valio-Jukolan järjestelyt etenevät suunnitellun aikataulun mukaan. Kartta ja radat ovat valmistuneet ja rastipukkien rakennustalkoot ovat käyneet kiivaana. Myös kilpailukeskusalue alkaa hahmottua vähitellen ja järjestelyjen kannalta haastava liikenteen suunnittelu on jo pitkällä. Kevään aikana eri osa-alueiden valmistelutyö jatkuu tiukkaan tahtiin, jotta kaikki olisi valmista h-hetken koittaessa.

Tällä hetkellä 16.-17.6. järjestettäviin kilpailuihin on ilmoittautunut jo 146 Jukola-joukkuetta ja 62 Venla-joukkuetta. Mukana on myös paljon sellaisia harrastajajoukkueita, jotka eivät ole olleet mukana aikaisemmin. Valio-Jukolasta uskotaankin tulevan kaikkien aikojen suurin Jukolan viesti, sillä Sipoonkorpeen odotetaan jopa 17 000 suunnistajaa.

Seuraa Valio-Jukola 2012 etenemistä Jukolan viestin kotisivulla ja Facebookissa www.facebook.com/jukolanviesti.

« Takaisin