Jukolan koejuoksut käynnissä

Valio-Jukolan valmisteluissa on päästy siihen vaiheeseen, että suunniteltuja rastipisteitä ja -välejä kokeillaan käytännössä. Koejuoksuja juostiin ensimmäisen kerran jo kesäkuussa ja nyt niitä on jatkettu lomien jälkeen elokuun alussa ratamestarien ohjeistuksessa. Koejuoksijoina on toiminut mm. järjestävien seurajen Pihkaniskojen ja Keravan Urheilijoiden nuoria suunnistajia.

Koejuoksutestailulla pyritään saamaan faktatietoa niin rastivälien tasapuolisuudesta, reitinvalintojen järkevyydestä kuin maaston nopeudesta. Testausta on pyritty ajoittamaan niin että olosuhteet ovat luonnon osalta melko samanlaiset kuin vuoden päästä Valio-Jukolan aikaan. Saadun tiedon avulla tulevan vuoden Jukolan rastit alkavat hahmottua oikeille paikoille ja erilaiset hajontaosuudet saavat lopullisen muotonsa. Ratamestarien lopullinen kädenjälki on sitten nähtävissä ja koettavissa Valio-Jukolassa ensi kesäkuussa.

« Takaisin