Jukolan kartat painettu

Suunnistuskilpailujen yksi olennainen osa on tietenkin kilpailukartat. Maaston kartoitustyö on ollut iso urakka ja vaatinut kartoittaja Pekka Rytköseltä sekä lukuisia tunteja pöydän ääressä että satoja tunteja maastossa kulkien. Viimeisetkin päivitykset on nyt tehty ja työ muuttunut konkreettiseksi painetuksi Valio-Jukolan kartaksi.

Maastoon täsmäävän kartan lisäksi myös Jukolan suunnistusradat ovat saaneet lopullisen muotonsa. Ratamestareiden Eero Nevalaisen, Martti Karjanmaan, Ari Parviaisen ja Pekka Rytkösen suunnittelemat ja ratavalvoja Pasi Liitiäisen tarkastamat reitit ovat suuri salaisuus Jukolan lähtöhetkeen asti. Karttoja säilytetäänkin varmassa tallessa Valio-Jukolaan asti. Eikä kyseessä ole pieni kasa, sillä Valio_Jukolasta odotetaan jopa 18000 suunnistajan suurtapahtumaa.

Vielä ennen itse kilpailua Valio-Jukolan kartat pussitetaan ja järjestetään joukkueittain. Tähän tarvitaan useamman talkoolaisen panos ja tehtävä vaatii myös tarkkuutta, jotta lähdön hetkellä oikea juoksija saa oikean kartan käteensä. Pussitustalkoita pidetään useampaan otteeseen kevään aikana.

« Takaisin