Ilmoittautuminen Valio-Jukolaan alkoi vauhdilla

Ilmoittautuminen Valio-Jukolaan alkoi perjantaina 9.12. vauhdilla. Kilpailukutsun julkaiseminen ja ilmoittautumispalvelun avautuminen kiinnosti ihmisiä niin paljon, että Valio-Jukolan kotisivuilla oli huomattavissa selkeää hidastumista.

Ilmoittautuneita Jukolan viestiin tuli heti ensimmäisenä päivänä 29. Venlojen viestiin osallistuvia joukkueita oli ensimmäisen päivän jälkeen 18. Ensimmäisten ilmoittautuneitten joukossa oli niin suuria seurajoukkueita, kuten Helsingin Suunnistajat kuin yritysjoukkueita esimerkiksi Suur-Savon Sähkö. Joukossa oli myös joukkueiden nimistä päätellen lukuisa joukko ehkä ei niin vakavalla mielellä kilpailuun lähteviä, mutta silti kokeneita Jukolan konkareita, kuten Aivan Sama 1, Beach Boys 1 ja Jouluksi kotiin. Suomalaisten joukkueiden lisäksi ilmoittautumisia tuli myös Suomen ulkopuolelta, muun muassa Sveitsistä.

Valio-Jukola 2012 järjestetään 16.-17.6. Vantaalla Hakunilan urheilupuistossa. Alennetulla osanottomaksulla kilpailuun voi osallistua 1.3. asti. Varsinainen ilmoittautuminen kilpailuun päättyy 17.5. Ensi vuoden Jukolan viestiin odotetaan ennätysosanottoa, yli 15 000 kilpailijaa, mikä tarkoittaisi reilusti yli 2000 joukkuetta.

« Takaisin